Urheiluhullut kyselevät jo majapaikkaa kolmen vuoden päähän Lahden MM-hiihtoihin

Kansainväliset matkanjärjestäjät ovat kiirehtineet selvittämään majoitusta vuoden 2017 MM-hiihtoihin tuleville turisteille. Lahden lisäksi MM-kisoista odotetaan piikkiä hotellivarauksiin myös esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

urheilu
Lahden Urheilukeskus talvella 2012
Lahden Urheilukeskus kokoaa väkeä mm. Salpausselän kisoihin.

Lahden seudulla suunnitellaan jo vuoden 2017 MM-kisojen majoitusjärjestelyjä. Kansainväliset matkanjärjestäjät ovat olleet kyselemässä asiakkailleen hotelleja heti, kun päätös MM-hiihtojen paikasta varmistui toissa vuonna.

Majoitusta koordinoivan Lahti Regionin toimitusjohtajan Raija Forsmanin mukaan myös innokkaimmat yksittäiset kisaturistit ovat jo liikkeellä.

Forsmanin mukaan Lahden keskustassa majoitustilaa voisi olla enemmänkin, mutta kisaturistit pääsevät kyllä katon alle. Hotellien kanssa on sovittu etukäteen majoituskiintiöistä kisa-ajalle.

- Suunnaton vahvuus tässä tilanteessa on pääkaupunkiseudun läheisyys, sillä osa majoittuu varmasti pääkaupunkiseudulla. Majoittujien määrä on sellainen, että se näkyy sadan kilometrin säteellä joka suuntaan.

Raija Forsman kertoo, että ensin suunnitellaan urheilijoiden ja muun kisaväen majoitusta. Esimerkiksi Vierumäen ja Pajulahden liikuntakeskukset olisivat hyviä majoituspaikkoja.

Forsman muistuttaa myös, että pelkkä hotellimäärä ei kerro majoituskapasiteetista. Maakunnasta löytyy esimerkiksi paljon mökkejä. Lisäksi yksityiset ihmiset todennäköisesti haluavat vuokrata asuntojaan kisavieraille.