Venezuela syöksykierteessä – sääntelytalous vie kohti vararikkoa ja sensuuria

Sosialismin saareke simputtaa oppositiota ja köyhdyttää kaikkia. Presidentti Nicolás Maduro paikkaa kadonnutta karismaa kiihtyvällä voimankäytöllä.

Ulkomaat
Poliisi ja mielenosoittajia.
Poliisi ja mielenosoittajia Altamiran aukiolla Caracasissa 15. helmikuuta.Miguel Gutierrez / EPA

Koko 2000-luvun porskuttanut omintakeinen bolivariaaninen tasavalta on konkurssin partaalla. Samalla kun kansan tyytymättömyys nousee jyrkästi, hallitus kukistaa opposition mielenosoituksia kovin ottein, jopa armeijan tuella.

Protestien perimmäinen syy on raha. Useimmat opposition kannattajat ovat oppineet sietämään ideologisesti vastakkaista presidentti Nicolás Maduroa, mutta talouden syöksykierre nostaa myös hallituksen perinteisten kannattajien pulssia.

Virallisesti vuosi-inflaatio on 56 prosenttia, mutta epävirallisesti sen on arvioitu olevan yli 300 prosenttia. Palkkoja toki nostetaan, mutta ei inflaation tahdissa, joten ostovoima heikkenee.

Hallituksen populistinen ase inflaatiota vastaan on hintasääntely, joka on johtanut jonotukseen ja hamstraukseen, yritysten konkursseihin ja pulaan lähes kaikesta – jopa vessapaperista.

Mies katselee kaupan lähes tyhjää juomakylmiötä.
Mies katseli kaupan lähes tyhjää juomakylmiötä Caracasissa kesäkuussa 2013.Miguel Gutierrez / EPA

Jos kaupoissa jotain on, sitä kannattaa ostaa vaikka varastoon, koska huomenna sitä ei ole, tai ainakin se on kalliimpaa. Toisaalta kauppiaan ei kannata tyrkyttää tavaroitaan kansalle, ei ainakaan hallituksen määräämillä hinnoilla, koska tavara on paras turva inflaatiota vastaan, ja huomenna siitä maksetaan entistä enemmän.

Venezuelan keskuspankin mukaan keskimäärin neljännes välttämättömyyshyödykkeistä on sellaisia, joita ei kauppojen hyllyiltä enää löydy.

Köyhyys väheni, kunnes kaikki alkoivat köyhtyä

Inflaation syynä on holtiton talouspolitiikka. Hallituksen antelias sosiaalipolitiikka on onnistunut vähentämään köyhyyttä, mutta valtion tulot eivät ole kasvaneet menojen tahdissa.

Amerikkalaisen ekonomistin Milton Friedmanin kerrotaan sanoneen, että jos Yhdysvaltain liittohallitus ottaisi vastuulleen Saharan autiomaan, niin viidessä vuodessa olisi pulaa hiekasta.

Ei siis ehkä ole ihme, että kun läntisen pallonpuoliskon toiseksi sosialistisin hallitus – Kuuban tavarapula on vielä omaa luokkaansa – on johtanut Venezuelaa 14 vuotta, niin tämä maailman öljyrikkain maa joutuu tuomaan bensiiniä.

Öljynporauslauttoja Maracaibo-järvellä.
Öljynporauslauttoja Maracaibo-järvellä Pohjois-Venezuelassa.Chico Sanchez / EPA

Öljyntuotanto on valtionyhtiö PDVSA:n monopoli. Öljytuloilla on ostettu poliittista suosiota, ja öljyntuotanto on rempallaan – ei tosin niin rempallaan kuin kaikki muu tuotanto. Vasemmiston valtakaudella öljyntuotanto on pudonnut neljänneksellä. Sosialismi ja hallinnon korruptio ovat hävittäneet muuta elinkeinoelämää vielä paljon tehokkaammin.

Venezuelan taloudellinen alamäki on jyrkentynyt sen jälkeen kun karismaattisena pidetty diktaattori Hugo Chávez kuoli vajaa vuosi sitten. Hänen seuraajakseen noussut Nicolás Maduro ei voi kehuskella vetovoimalla eikä hyvällä taloudenpidolla, joten hän pönkittää valtaansa yhä kovemmilla otteilla.

Viime viikkojen mielenosoitukset ovat johtaneet yli 500 ihmisen pidättämiseen ja noin 150 haavoittumiseen. Kuolleita on ainakin 13.

Hallitusta vastustavia mielenosoittajia.
Hallitusta vastustavia mielenosoittajia pääkaupunki Caracasin lähistöllä 24. helmikuuta.Miguel Gutierrez / EPA

Väkivalta ei tosin ole hallituksen monopoli, vaan osaavat sitä muutkin. Taloudellinen turvattomuus luo turvattomuutta myös kaduilla. Kun Suomessa tapetaan vuosittain pari ihmistä sataa tuhatta asukasta kohti, Venezuelassa luku on väkivaltaa tilastoivan OVA-järjestön mukaan noin 80, enemmän kuin missään muualla Etelä-Amerikassa.

Virtuaalisota kärjistyy nettisensuuriksi

Mielenosoitusten rinnalla käydään jatkuvasti kiihtyvää virtuaalista taistelua. On tuskin sattumaa, että nettiyhteydet ovat pätkineet juuri siellä, missä hallituksen vastainen oppositio on nostanut päätään.

Kun San Cristóbalin kaupungin nettiyhteyksissä oli viikko sitten 30 tunnin tauko, hallituksen mielestä kyse oli onnettomuuksista ja oikeiston vandalismista.

Tuorein opiskelijavetoinen mielenosoitusaalto leimahti juuri Kolumbian vastaisella rajalla sijaitsevassa San Cristóbalissa, jossa on neljä yliopistoa.

Pari viikkoa sitten Twitter ilmoitti, että kuvien twiittaaminen Venezuelassa estettiin tilapäisesti, juuri kun mielenosoitukset kääntyivät verisiksi. Vastavetona hakkerit kaatoivat palvelunestohyökkäyksillä useita hallituksen nettisaitteja.

Hallituksen kansallistama teleyhtiö CANTV välittää 90 prosenttia Venezuelan internet-liikenteestä. CANTV on yrittänyt rajoittaa muun muassa mielenosoittajien suosimien mobiilisovellusten lataamista. Lisäksi pääsy joillekin opposition suosimille sivustoille on estetty.

Opposition mukaan CANTV on hidastanut nettiliikennettä myös laajemmin, mutta väitettä ei ole pystytty todistamaan.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro puhuu kannattajilleen hallitusta tukevan marssin aikana.
Venezuelan presidentti Nicolas Maduro puhui kannattajilleen hallitusta tukevan marssin aikana Caracasissa 24. helmikuuta.Miraflores Press / EPA

Mielenosoitusten lisäksi hallitus haluaa estää tietojen levittämisen mustan pörssin valuuttakursseista. Viime marraskuussa valtion televiranomainen Conatel määräsi palveluntarjoajat estämään pääsyn sivustoille, jotka julkaisevat vaihtokursseja.

Jo vuosia aiemmin hallitus on rajoittanut ahkerasti perinteistä tiedonvälitystä. Vuonna 2009 hallitus sulki 60 yksityistä radioasemaa, ja myös televisioasemat on valjastettu hallituksen propagandan välitykseen.

Hallitus yrittää tosissaan rajoittaa myös ulkomaisen median toimintaedellytyksiä. Ensimmäisenä tiukan linjan sai tuta CNN, jonka toimittajilta vietiin työlupia.

Lehdistönvapauden suhteen Venezuela on vajoamassa kohti häntäpäätä, vaikka diktatorisen veljesmaan Kuuban kattavaan sensuuriin onkin vielä matkaa.

Seuraavat presidentinvaalit on määrä pitää vasta vuonna 2019. Mielenosoitusten ja talouskaaoksen myötä oppositiossa on herännyt toivo siitä, että muutos olisi mahdollinen jo paljon aiemmin.