Sattuma ajoi professorin aaveiden pariin

Keskiaikaisilla kummituskertomuksilla ja nykyihmisten tuntemilla aave- ja haamutarinoilla on yhteistä ainakin se, että niissä seikkailevat kuolleet ja tapahtumat sijoittuvat öiseen aikaan.

ilmiöt
Kirja pöydällä.
Henri Berg tapasi Marko Lambergin, joka tuntee keskiaikaiset kummitustarinat ja koonnut niistä kirjankin.

Tukholman yliopistossa professorina työskentelevällä Marko Lambergilla on harvinaisen pitkä työmatka, sillä hänen kotinsa on Laukaan keskustassa. Mies ei toki kulje väliä joka päivä, mutta käy lähes viikoittain Keski-Suomessa.

Tutkimustyössään Lamberg on perehtynyt erityisesti keskiaikaan.

- Keskiaika on kiehtova ajanjakso, johon liittyy värikkäitä mielikuvia. Siitä tiedetään paljon, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Tiedetään, että esimerkiksi joku musta surma on tapahtunut, mutta tarkkaa kuvaa ei ole siitä, oliko mustaa surmaa Suomessa 1300-luvun puolivälissä. Lähteet haastavat tutkijan, koska on niin paljon kysyttävää ja tulkittavaa, toteaa professori.

Yö on yhdistävä tekijä

Lamberg on tutkinut muun muassa keskiajan hyvinvointikäsitystä sekä kummitustarinoita. Aaveiden pariin hän päätyi sattuman kautta.

Marko Lamberg lukee kirjaa
Henri Berg / Yle

- Kohtasin niitä eri tutkimusten yhteydessä, sillä merkintöjä on paljon eri lähteissä. Jossain vaiheessa heräsi ajatus, että näistä voisi tehdä kokoelman suomalaiselle yleisölle, koska sellaista teosta ei suomen kielellä ennen meikäläisen julkaisua vielä ollut.

Keskiajan kummitustarinat muistuttavat Lambergin mukaan siinä mielessä moderneja uskomuksia, että kuolleiden liikkuminen tapahtuu molemmissa yleensä yöaikaan. Yleensä tarinoiden kulkuun liittyy kuolleen ja elävän kohtaaminen.

- Tavallinen tarina on se, että kyseessä on hyvin syntinen ihminen, jonka sielu on näyttäytynyt jollekin elävälle. Tai sitten kummitus on kuollut rikoksen uhrina ja palaa yrittääkseen paljastaa tekijän tai saadakseen tälle rangaistuksen, kummitusprofessori kertoo.

Uskonto heijastuu usein kummitustarinoihin

Keskiajan kummitustarinat ovat usein pappien tai munkkien muistiin merkitsemiä. Tämän vuoksi kristinusko näkyy tarinoissa melko vahvasti.

- Kiirastuli liittyy moniin tarinoihin. Sitä on kuitenkin vaikea sanoa, ajattelivatko maallikot eli tavallinen kansa, että sielu on kiirastulessa. Joistakin tarinoista välittyy jopa sarkastinen suhtautuminen kiirastulioppiin, toteaa Lamberg.

Kaikki kummitustarinat eivät kuitenkaan ole pappien tai munkkien kirjoituksia ja näissä tapauksissa kiirastulta ei välttämättä ole mainittu lainkaan. Esimerkiksi Islannista löytyy saagoja, jotka sisältävät kummitustarinoita.

- Ne ovat värikkäitä kertomuksia, joissa esiintyy voimakkaita näkyjä: verisiä sateita, ruttoepidemioita, hukkuneiden palaamista kotiin kesken juhlien sekä eläinhahmoisia kummituksia. Näissä tarinoissa kiirastuli ei ole millään tavalla mukana. Hirvittäviä ja pelottavia asioita tapahtuu, mutta niitä ei välttämättä selitetä sen tarkemmin.