Ruotsia kuohuttaa äänestyshuijaus euroviisukarsinnoissa

Mies viritti tietokoneen äänestämään tuhansia kertoja samaa kappaletta.

Ulkomaat

Ruotsissa on paljastunut äänestyshuijaus Melodifestivalen-laulukilpailussa, joka toimii Ruotsin karsintakilpailuna euroviisuihin. Ruotsin radio (siirryt toiseen palveluun) kertoo Länsi-Ruotsissa asuvasta miehestä, joka maksua vastaan ohjelmoi tietokoneen äänestämään lyhyessä ajassa samaa kappaletta noin 2 500 kertaa. Tapaus koskee yhtä viime vuosien Melodifestivalen-kilpailuista. Automaattiääniä saaneen kilpailukappaleen tekijät ilmeisesti maksoivat miehelle äänistä.

Melodifestivalen-kilpailun tuottavasta Ruotsin televisiosta (siirryt toiseen palveluun) todetaan, että mitään sääntöjä ei varsinaisesti ole rikottu, koska sellaisia ei tällaista tapausta varten ole olemassa. Tuottaja Christer Björkman pitää toimintaa silti epäeettisenä. Huijauksen vuoksi äänestyssääntöjen muuttamista joudutaan nyt harkitsemaan. Kohun vuoksi Ruotsin valtiollinen uhkapeliyhtiö Svenska spel on keskeyttänyt vedonlyönnin nyt käynnissä olevista euroviisukarsinnoista.