Ukraina pyysi IMF:ltä talousapua – rahakirstussa on aukko ja miljardimenot odottavat

Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtajan Christine Lagarden mukaan IMF lähettää työntekijöitään Kiovaan tiedonkeruumatkalle lähipäivinä. Ahdinkoon ajautunut Ukraina tarvitsee lännestä ainakin 25 miljardia euroa apua. Ulkomaisia lainoja on erääntymässä 9,5 miljardia euroa ja valtionkassasta on kadonnut 50 miljardia.

Ulkomaat

Ukraina on esittänyt Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle pyynnön taloudellisen tuen saamisesta. IMF:n pääjohtajan Christine Lagarden mukaan valuuttarahasto on valmis auttamaan ja lähettää työntekijöitään Kiovaan tiedonkeruumatkalle jo lähipäivinä.

Työntekijät arvioivat Ukrainan talouden tilaa ja keskustelevat uuden hallinnon kanssa tarvittavista uudistuksista. IMF ja EU ovat jo aiemmin ilmoittaneet olevansa valmiita antamaan Ukrainalle merkittävää taloudellista apua kunhan maahan on saatu uusi hallitus. Tuki sisältänee kuitenkin tiukkoja ehtoja kovista talousuudistuksista.

Alkuviikosta Ukraina ilmoitti, että se tarvitsee lännestä ainakin 25 miljardia euroa apua. Tänä vuonna Ukrainalta erääntyy 9,5 miljardia euroa ulkomaisia lainoja. Ukrainan taloustilanne on tukaloitunut Venäjän jäädytettyä aiemmin lupaamansa noin 11 miljardin euron talousavun, josta ehdittiin maksaa 2,2 miljardia euroa.

Ukrainan uusi pääministeri Arseni Jatsenjuk ilmoitti aiemmin tänään, että Ukrainan valtionkassasta on kolmen viime vuoden aikana kadonnut ulkomaisille tileille noin 50 miljardia euroa.

Lähteet: AFP, Reuters, AP