Lukiolaisten talousgurukilvan voittaja väitteli osakekaupan kannattavuudesta

Kilpailussa menestyneet voivat hakea suoraan opiskelupaikkaa.

talous
Heidi Häyrynen.
Heidi Häyrynen on voittanut lukiolaisten vuoden 2014 Talousguru-kilpailun. Hän käy Etelä-Tapiolan lukiota Espoossa. Katso kisan voittanut väittelyesitys.

Heidi Häyrynen on voittanut lukiolaisten vuoden 2014 Talousguru-kilpailun. Hän käy Etelä-Tapiolan lukiota Espoossa.

Toiseksi tuli Niilo Laiho Ressun lukiosta Helsingistä ja kolmanneksi Olli-Markus Savolainen Kerttulin lukiosta Turusta.

Loppukilpailussa oli kymmenen lukiolaista, jotka muodostivat viisi väittelyparia. Voittaja Heidi Häyrynen puolusti väittelyssä kantaa, jonka mukaan juuri nyt ei ole hyvä aika ostaa osakkeita. Vastaväittelijänä oli Tero Koivunen Kauniaisten lukiosta.

Kilpailun voittaja sai 1 000 euron rahapalkinnon, toiseksi tullut sai 500 euroa ja kolmas 250 euroa. Voittajan lukio sai lisäksi vuodeksi haltuunsa kilpailun kiertopalkinnon, tohtorihatun.

Häyrynen on lukiolaisten kilpailun historiassa toinen naispuolinen voittaja. Kilpailu on järjestetty 17 kertaa.

Kilpailussa kolmen parhaan joukkoon päässeet voivat hakea suoraan opiskelupaikkaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta, Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta ja Svenska handelhögskolanista.

Kilpailun järjestävät Suomen Pankki, Finanssialan keskusliitto sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto. Kilpailua tukevat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto ry.