Ylen kirjeenvaihtaja Krimillä: Pinnan alla kytee – liikkeellä aggressiivista väkeä

Ylen kirjeenvaihtaja Marja Manninen kertoo, että tunnelmat Krimin niemimaalla alkavat kiristyä. Hänen mukaan ihmiset alkavat kääntyä toisiaan vastaan.

Ulkomaat
Krimin niemimaan kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Krimin niemimaalla tilanne näyttää päällisin puolin edelleen rauhalliselta, Ylen kirjeenvaihtaja Marja Manninen kertoo Sevastopolin kaupungista Krimin niemimaalta. Jännitteitä on kuitenkin havaittavissa.

– Pinnan alla kytee. Ihmiset alkavat täällä olla enemmän toisiaan vastaan. Liikkeellä on hyvinkin aggressiivista väkeä, Marja Manninen kertoo Sevastopolin kaupungista Krimin niemimaalta Yle Uutisille Radio Suomessa.

Käsirysyjä ryhmien välillä

Manninen kävi aiemmin iltapäivällä Ukrainan oman laivastotukikohdan porttien ulkopuolella, minne oli kerääntynyt venäjänmielisiä paikallisia miehiä. He estivät sisään- ja ulospääsyn. Hän haastatteli yhtä venäjänmielistä miestä:

– Hän sanoi, että hän ei ymmärrä, että tällaista tehdään Ukrainan omia joukkoja kohtaan. Siihen tuli heti ympärille vastapuolta, ja he haukkuivat tätä miestä petturiksi, kävivät häneen käsiksi ja häätivät hänet paikalta. Minut ja kuvaaja häädettiin myös. Tämä on aika kuvaavaa tälle tilanteelle juuri nyt.

"Linja on erittäin kova"

Manninen arvioi, että Krimin uuden aluehallinnon kannattajat ovat tällä hetkellä niskan päällä Krimin niemimaalla.

– Linja on täällä erittäin kova. Krimin uusi pääministeri Sergei Aksjonov on sanonut, että kaikki ne jotka kieltäytyvät tekemästä yhteistyötä aluehallinnon kanssa, voidaan vangita, ja poliisi voi käyttää heitä vastaan voimakeinoja.

– Kyllä täällä nyt ovat niskan päällä nimenomaan ne, jotka ovat Ukrainan uutta hallintoa vastaan. Muiden on syytä vaieta, Manninen arvioi.

Hän kertoo, että Krimin niemimaalla liikkuu paljon tietoja Venäjän joukkojen liikkeistä, mutta näitä hän ei itse ole ollut todistamassa.

– Joukot liikkuvat laajemmalla alueella kuin mitä [Ukrainan ja Venäjän väliset] sopimukset sallivat, kirjeenvaihtaja Marja Manninen kertoo Yle Uutisille Radio Suomessa.