1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Ukrainan tilanne esillä myös Oscar-gaalassa – "ajattelemme teitä tänä iltana"

Miessivuosa-Oscarilla palkittu Jared Leto muisti kiitospuheessaan ukrainalaisia. Eniten palkintoja keräsi avaruusseikkailu Gravity, joka sai seitsemän Oscaria.

Kuva: Paul Buck / EPA

Ukrainan päivä päivältä kiristynyt tilanne nousi esille myös elokuva-alan Oscar-palkintogaalan alkuminuuteilla Hollywoodissa. Ensimmäisenä palkintona jaetun miessivuosa-Oscarin roolistaan aids-epidemiasta kertovassa elokuvassa Dallas Buyers Club saanut Jared Leto nosti Ukrainan esille kiitospuheessaan.

– Teille Ukrainassa ja Venezuelassa sanon, että me ajattelemme teitä tänä iltana, Leto sanoi puheessaan viitaten kriisiin Ukrainassa ja presidenttiä vastustaviin mielenosoituksiin Venezuelassa.

Leto saapuu tällä viikolla Suomeen, sillä hän jakaa perjantaina palkinnon musiikkialan Emma-gaalassa.

Myös gaalaa juontava Ellen DeGeneres viittasi peitellymmin maailman huomion keskipisteessä viime päivät olleeseen Ukrainan kriisiin.

– Meillä on ollut rankkaa viime päivinä. Täällä on satanut vettä. Kiitos rukouksistanne, DeGeneres sanoi avatessaan yli 220 maahan televisioitavan palkintogaalan.

Ellen DeGeneresin kesken gaalaa kännykkäkameralla ottama "selfie", jossa esiintyy liuta tunnettuja Hollywood-kasvoja on muodostunut Twitterissä huikeaksi hitiksi. Puolessa tunnissa se uudelleentwiitattiin 400 000 kertaa ja hieman ennen aamuseitsemää jakoja oli jo pitkälti yli kaksi miljoonaa. Kyseessä on kautta aikain eniten uudelleentwiitattu Twitter-viesti.

Gravitylla seitsemän palkintoa

Alfonso Cuarónin ohjaama visuaalisesti huikea avaruusseikkailu Gravity kahmi eniten palkintoja. Se palkittiin erikoistehosteista, äänityksestä, äänitehosteista, kuvauksesta, leikkauksesta, musiikista ja ohjauksesta. Seitsemään Oscariin ovat aiemmin yltäneet muun muassa sellaiset elokuvat kuin Minun Afrikkani, Kwai-joen silta ja Rakastunut Shakespeare.

Dallas Buyers Club ja orjuudesta kertova _12 Years a Slave _saivat kumpikinkolme Oscaria. Dallas Buyers Clubin Matthew McConaughey sai miespääosa-Oscarin, Jared Leto miessivuosapalkinnon ja lisäksi elokuvan maskeeraustiimi palkittiin.

12 Years a Slave palkittiin parhaana elokuvana. Elokuvassa loistanut Lupita Nyong'o sai naissivuosapalkinnon. Lisäksi elokuva sai sovitetun käsikirjoituksen palkinnon.

Kaksi elokuvaa sai kaksi Oscaria. _The Great Gatsby – Kultahattu _-elokuva sai Oscarit pukusuunnittelusta ja lavastuksesta. Disneyn _Frozen: huurteinen seikkailu -_animaatio sai parhaan animaatioelokuvan palkinnon sekä parhaan laulun palkinnon kappaleesta Let it go.

Naispääosa-Oscarin sai Cate Blanchett roolistaan elokuvassa Blue Jasmine.

Parhaaksi lyhytanimaatioksi Oscar-palkinnot jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia rankkasi Mr Hublot'n.

Pitkän ja lyhyen dokumentin palkinnot menivät elokuville 20 Feet from Stardom ja The Lady in Number 6: Music Saved My Life.

Alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar myönnettiin Her-elokuvan käsikirjoittajalle Spike Jonzelle.

Parhaan näytellyn lyhytelokuvan Oscar-palkinnon sai tanskalainen Helium, joka päihitti samassa sarjassa ehdolla olleen suomalaisen Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytelokuvan.

Vieraskielisen elokuvan palkinnon vei tänä vuonna italialainen La grande bellezza eli Suuri kauneus.