Leipäjonot entistä pidempiä – uusia ruoka-avun jakopaikkoja aukeaa kautta maan

Pääkaupunkiseudun leipäjonot näyttävät venyvän tänä vuonna entistä pidemmiksi. Vantaalla ruokaa jakavat järjestöt odottavat kaupungilta uutta tukea. Toiveissa on muun muassa kylmäkuljetusauto.

Kotimaa
Ihmiset leipäjonossa Helsingin Myllypurossa.
Yle

Vantaan kaupungintalolla tempaistiin maanantaina avustusruuan jakelun puolesta. Apua antavat yhteisöt toivovat, että kaupunki auttaisi niitä saamaan auton kylmäkuljetuksia varten. Myös ruuanjakoon sopivia tiloja tarvittaisiin lisää.

- Meillä oli eräässä helluntaiseurakunnassa toimitilat, mutta meillä loppu sopimus tammikuussa. Sitä ennen jaettiin kolme kertaa viikossa ilmainen ateria, nyt ei enää ole sitä mahdollisuutta, Vahti ry:n toiminnanjohtaja Jarno Eskelinen sanoo.

Eskelinen kertoo, että Vantaalla ruokaa jakavien yhdistysten käytössä ei tällä hetkellä ole lainkaan kylmäkuljetusautoa. Tämä on ongelma kesäaikaan, koska kylmässä säilytettäviä ruokia ei voida hakea jaettavaksi kaupoista tai logistiikkakeskuksista. Vahti ry toivoo, että kaupunki vuokraisi kylmäauton yhdistysten käyttöön ja vastaisi auton käyttökuluista.

Ennen jaettiin kolme kertaa viikossa ilmainen ateria.

Jarno Eskelinen

Vantaan kaupunki kertoo jo nyt pohtivansa, miten ruoka-avun jakamista voisi tehostaa. Esimerkiksi yhteistyötä ruokaa jakavien yhdistysten kesken voisi lisätä. Se auttaisi niin logistiikan pulmissa kuin sopimusneuvoitteluissa kauppojen kanssa.

Leipäjonot pitenevät yhä

Myös Helsingissä ruoka-avulle on entistä enemmän kysyntää. Heikki Hursti on pyörittänyt ruuanjakoa Kalliossa jo vuosien ajan.

Uusia ruokajakopaikkoja on avattu ympäri Suomea

Heikki Hursti

- Kun meillä on aiemmin ollut 2 200 - 2 600 tuolla jonossa, niin nyt on ollut yli 3 000, jopa 3 600 maksimissaan.

Hurstin mukaan kuntien ja valtion säästötoimet sekä talouden kurjuus näkyvät nyt leipäjonoissa kautta maan.

- Ihan uusia ruokajakopaikkoja on avattu ympäri Suomea. Mullekin on soitettu ja olen puhelimen välityksellä antanut omia vinkkejä ja konsulttiapua. Kyllä se on aika hälyttävää.