Lannoitevalmistaja luottavaisena markkinolle - edes Ukrainan tilanne ei huoleta

Kokemäelle lannoitetehdasta rakentava Freyja Oy on selvittänyt ulkomaan lannoitemarkkinoita mm. Ukrainassa. Parhaillaan yhtiö on avaamassa kauppasuhteita Brasiliaan. Näkymät markkinoilla ovat yrityksen mukaan lupaavia.

talous
Freyja Oy
Freyja Oy:n toimitusjohtaja Jussi Pakarinen osoittaa tulevan tuotantolinjaston paikan. Jari Pelkonen / Yle

Kokemäen entisen polystyreenitehtaan tiloissa alkaa kevään aikana lannoitteen tuotanto, kun uusi lannoitetehdas Freyja saa koneensa käyntiin. Tehtaan henkilökuntaa koulutetaan parhaillaan, ja kolmen miljoonan euron investointi valmistuu lähiviikkoina.

Yritys ryhtyy valmistamaan muun muassa kasvisten kastelulannoitteena käytettävää monoammonium-fosfaattia.

Tehtaan toimitusjohtaja Jussi Pakarinen näkee tuotteen ulkomaankaupassa suuria mahdollisuuksia eikä ole huolestunut esimerkiksi merkittävän maatalousmaan Ukrainan tilanteesta.

– Ukraina on toistaiseksi näytellyt melko pientä osaa meidän myynnissä, Pakarinen sanoo.

Italia ja Espanja ovat isoja markkina-alueita, ja myös Turkki käyttää tätä kyseistä ainetta paljon

Toimitusjohtaja Jussi Pakarinen

Yritys on selvittänyt Ukrainan markkinoita ja aikoo tehdä markkinaselvityksen myös Venäjällä. Parhaillaan yritys pyrkii avaamaan uusia kauppasuhteita myös Brasiliaan.

Pakarisen mukaan suurin potentiaali löytyy kuitenkin välimeren maista.

– Italia ja Espanja ovat isoja markkina-alueita, ja myös Turkki käyttää tätä kyseistä ainetta paljon, Pakarinen kertoo.

Tuotantotapa ainutlaatuinen maailmassa

Freyjan tuotantolaitteistoa on hiottu yhteistyössä Turun yliopiston teollisuusfysiikan laitoksen kanssa. Pakarinen on ylpeä lopputuloksesta.

Tuotantoteknologiaan kehiteltiin uusia innovaatioita, eikä kenelläkään maailmassa ole samanlaista tehdasta. Pakarisen mukaan uusilla innovaatioilla on kyetty laskemaan tehtaan investoinnin hintaa merkittävästi.

– Ajateltiin, että voitaisiinko tämä tehdä tällä tavalla ja tutkittuamme asiaa sekä itse, että myös korkeakoulun kanssa, havaitsimme, että kyllähän se onnistuu.

Pakarisen mukaan tehtaan pystyttäminen on ollut varsin suuritöinen seikkailu.

– Pitkä matka takana ja nyt ollaan loppusuoralla. Työ on ollut järjettömän kova, mutta hauskaa on ollut, Pakarinen vakuuttaa.