Pyöriäisiä suurimmassa osassa Itämerta – "Myönteinen yllätys"

Pyöriäinen on ainoa Itämeressä esiintyvä valas, ja se on määritelty uhanalaiseksi.

luonto

Pyöriäiset viihtyvät suurimmassa osassa Itämerta, laajin tähän mennessä tehty kartoitus osoittaa. EU:n rahoittaman SAMBAH-projektin (siirryt toiseen palveluun) mukaan pyöriäisiä esiintyy varsinkin Tanskan vesillä, mutta myös Ruotsin rannikoilla ja Suomen lounaiselta avomerialueelta.

– Skånessa, Blekingessä ja Etelä-Öölannissa on aika paljon pyöriäisiä. Se on myönteinen yllätys, projektin koordinoija Mats Amundin kertoo Ruotsin televisio SVT:ssä (siirryt toiseen palveluun).

SAMBAH-projektissa on kuunneltu ja rekisteröity pyöriäisten käyttämiä klik-ääniä, joita käytetään suunnistamiseen, ravinnon etsimiseen ja kommunikointiin. Ääniä on rekisteröity yli 300 mittausasemalla, joiden perusteella on piirretty kartta pyöriäisten levinnäisyydestä.

– Tämä on esikartta sille kartalle, jonka teemme "oikeasti", mutta se antaa vain karkean kuvan [levinneisyydestä], Mats Amundin sanoo SVT:ssä.

Pyöriäinen on ainoa Itämeressä esiintyvä valas, ja se on määritelty äärimmäisen uhanalaiseksi. Määrittely perustuu kuitenkin SAMBAH:in mukaan vajavaisille tiedoille. Skotlantilaiset tutkijat käyttävät nyt SAMBAH:in keräämiä tietoja arvioidakseen pyöriäisten tarkan määrän Itämeressä maittain. Ostotutkimuksen tulokset esitellään joulukuussa.

Tarkennus 3.3. klo 22.33: Suomen havainnot ovat lounaiselta avomerialueelta.