Kauhajokelainen Pesmel sai ison tilauksen Kiinaan

Materiaalinkäsittelyalan yritys Pesmel toimittaa yhteensä seitsemän pakkauslinjaa Kiinaan.

talous
Pesmel Kauhajoella.
Vesa Ylipelkonen/YLE

Kauhajokelainen Pesmel on saanut ison tilauksen Kiinaan. Pesmel toimittaa yhteensä seitsemän automaattista pakkauslinjaa alumiinivalmistaja China Zhongwang Holdingsille. Tilauksen arvo on lähes 20 miljoonaa euroa.

– Olemme reilun vuoden ajan panostaneet erityisesti alumiiniteollisuuteen, minkä kasvunäkymät ovat olleet hyvät. Lisäksi olemme tehneet todella paljon töitä Kiinan markkinoilla, toimitusjohtaja Tony Leikas kertoo.

Pakkauslinjat ovat osa laajaa tehdasinvestointihanketta. Pesmelin toimitukset sisältävät linjojen suunnittelun, toimituksen, asennusvalvonnan ja käyttöönoton. China Zhongwangin lisäksi Pesmel on toimittamassa yhden pakkauslinjan myös toiselle yhtiölle Kiinassa, Nanshan Aluminiumille.

Pesmel työllistää Suomessa noin sata henkilöä, joista 70 työskentelee Kauhajoella. Tilaukset muodostavat Leikaksen mukaan kaksi kolmasosaa tämän vuoden työkuormasta.