Nuku, niin pysyt terveempänä

Ärsyttääkö? Oletko huonolla tuulella? Saatat kärsiä univajeesta. Jatkuva univaje on terveydelle haitallista. Uniasiantuntijan mukaan moni ei arvosta unta riittävästi.

Kotimaa
Mikko Härmä.
Todella moni suomalainen valittaa väsymystä varsinkin näin pimeän vuodenajan loppupuolella. Mikä on riittävä määrä unta, auttaako pätkä yöllä ja toinen päivällä vai pitääkö nukkua yhtä mittaa? Levon asiantuntija, tutkimusprofessori Mikko Härmä työterveyslaitoksesta vastaa.

Aikuisen unentarve vaihtelee kuuden ja yhdeksän tunnin välillä. Oli sitten lyhyt- tai pitkäuninen, niin yksi asia on kaikille sama: unta ei pidä aliarvioida.

Me nukumme aivojen takia.

– Me nukumme aivojen takia. Univaje näkyy ensimmäisenä ärtyisyytenä ja huonona mielialana. Se vaikuttaa myös toimintakykyyn työpaikalla. Tarkkaavaisuus ja aivojen tietojenkäsittely alkaa heikentyä, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä Ylen aamu-tv:ssä.

Noin 15 prosenttia suomalaisista pärjää kuudella tunnilla unta. Yhtä moni tarvitsee vähintään yhdeksän tuntia. Univajetta kertyy joka viidennelle suomalaiselle. Vakava unenpuute heikentää terveyttä.

– Jos koko viikko on nukuttu vaikka vain puolet unen tarpeesta, se alkaa näkyä elimistön puolustusmekanismeissa esimerkiksi taudinaiheuttajia vastaan, alkaa jo tulla sokeriaineenvaihdunnassa muutoksia ja hormonitoiminnoissa.

Unta ei arvosteta

Vuosia jatkuvana unettomuus voi jopa lyhentää elinikää.

Nukkuminenhan on ihan miellyttävää ajanvietettä!

– Kyllä se pikkasen lyhentää. Hyvä kysymys on sitten se, että paljonko se lyhenee sitten siitä, jos nukumme hirveän pitkään... Nukkuminenhan on ihan miellyttävää ajanvietettä!

Unta häiritsevät monet asiat, kuten epäsäännölliset työajat, stressi sekä internetin ja television syövereihin unohtuminen. Varsinkin nuorilla viihde vie voiton unesta.

– Monet ihmiset, jotka pystyisivät nukkumaan hyvin, eivät malta nukkua. He eivät arvosta unta riittävästi ja tekevät kaikkea muuta, Mikko Härmä sanoo.

Unilääkkeitä vasta harkinnan jälkeen

Erilaiset luontaistuotteet ovat aina vähän sattumankauppaa.

Unen puutteeseen voi ensin kokeilla maalaisjärkeä.

Rentoutuminen ja viihde-elektroniikan sulkeminen hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa voi auttaa nukahtamisvaikeuksiin. Elintavat on syytä pitää terveellisinä.

Luontaistuotteisiin nukahtamisen apuna Työterveyslaitoksella suhtaudutaan nuivasti.

– On varmaan niin, että jos ihminen uskoo, että joku tekijä vaikuttaa omaan uneen, se todennäköisesti vaikuttaakin. Erilaiset luontaistuotteet ovat aina sattumankauppaa, että onko niistä apua vai ei, Härmä sanoo.