1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kansallisbaletin Savonlinnan vierailulla yllätysesiintyjä

Kansallisbaletti vierailee Savonlinnassa sunnuntaina 9 maaliskuuta. Prinssi Siegfriedinä tanssii taiteellinen johtaja Kenneth Greve.

Kulttuuri
Kenneth Greve ja Andrea Lassakova
Mirka Kleemola

Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve esiintyy Savonlinnasalissa prinssi Siegfriedin roolissa. Hänen parinaan Joutsenlammen mustan joutsenen kaksintanssissa on tanssija Andrea Lassakova.

Greve on työskennellyt aiemmin tanssijana muun muassa New York City Ballet´ssa ja American Ballet Theatressa. Hän sai tähtitanssijan arvonimen Pariisin oopperan baletissa. Ensitanssijana hän oli Tanskan Kuninkaallisessa baletissa vuosina 1992-2008. Nykyisin Greve esiintyy vain harvoin itse tanssijana.

Kansallisbaletin vierailu Savonlinnassa on jatkoa viime syksynä käynnistyneelle kiertuetoiminnalle. Kansallisbaletti kylässä -vierailu järjestetään maaliskuussa myös Hämeenlinnassa. Vierailupäivän aikana paikallisen tanssiopiston opiskelijat pääsevät yhteisille tunneille Kansallisbaletin tanssijoiden kanssa.

Maaliskuun kiertueella yhteistyötä tehdään Savonlinnan musiikkiopiston, Hämeenlinnan Balettiopiston sekä hämeenlinnalaisen Sibelius-opiston kanssa.