Markku Varis: Kielenkäytön yksi historiallinen sääntö on, että kaikki muuttuu

Kielen arkisen käytön ja kielenhuollon suositusten muutosten syitä on monia. Tärkeintä on se, että kun maailma jatkuvasti muuttuu, kieleen tarvitaan uusia ilmaisukeinoja, jotta pystyisimme maailmasta mitään kertomaan. Sanoo kasvatustieteen tohtori, yliopistonlehtori Markku Varis.

tiede
Markku Varis työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogiikan yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa

Kielenkäytön yksi historiallinen sääntö on, että kaikki muuttuu. Harvoin muutokset saavat ihmiset ottamaan kantaa niin laajasti ja kiihkeästi kuin suomen kielen lautakunnan tammikuinen päätös pitää verbimuotoa ”alkaa tekemään” yhtä hyväksyttävänä kuin satakunta vuotta opeteltua ”alkaa tehdä” -muotoa.

”Alkaa tekemään” -kannanotto perustuu siihen, että yleiskieltä koskevat suositukset alistuvat puhekielen todellisuuteen ja käytäntöihin. Ohjeitten on turha pullikoida arjen tapoja vastaan. Kirjakielen ja tavallisen puhekielen ei ole hyvä vieraantua toisistaan liian paljon, jotta kirjoitetusta kielestä ei tulisi yksin kirjanoppineitten nautintaoikeus.

Kielen arkisen käytön ja kielenhuollon suositusten muutosten syitä on monia. Tärkeintä on se, että kun maailma jatkuvasti muuttuu, kieleen tarvitaan uusia ilmaisukeinoja, jotta pystyisimme maailmasta mitään kertomaan.

Uudistamisen keinoista näkyvimmät koskevat sanastoa, mutta jonkin verran on havaittu liikahduksia myös äänne- ja muotorakenteissa sekä lauseitten muodostamisen malleissa. Pitkään on paheksuttu formulakielestä tuttua ”sää”-passiivia, jossa puhuja käyttää sinuttelua, vaikka hän tarkoittaa ketä tahansa kuuntelijaa tai kansalaista: ”Kyllä sää tämän honaat, kun mietit asiaa omasta elämästäs.”

On ilmeistä, että kielen rakennetta koskevat muutokset on ensimmäiseksi havaittavista nuorten ja koululaisten kielenkäytössä. Niin sanotusta aggressiivista on tullut yksi keino ilmaista pikaista suuttumista tai välinpitämättömyyttä: ”Mä mitään tiedä; mikä sä luulet olevas?”

Sanaston muutosta puolestaan kuvastaa se, että vuosittain kieleen tulee melko joukko uudissanoja. Viime vuoden saldo oli Kotimaisten kielten keskuksen laskelmien mukaan liki 7000 uudissanaa.

Aikakauden muuttumista kuvastanee se, että käyttöön on valjastettu ”jauholeipomo” kertoakseen, että leivonnainen on tehty taikinasta asti käyttämättä puolivalmisteita. Niin ikään lääketiede on tarvinnut ”aivohaverin” kuvaamaan aivoverenkierron häiriötä. Uudissana on selkeästi sattuva ilmaus pitkähkön kuvailun tilalle.

Monet uudissanat ovat syntyneet ihmisen leikkimielisyydestä. Ehkä jotain hupaisaa onkin havainnossa, että joulutorttu muistuttaa natsien tunnusta, hakaristiä, minkä vuoksi torttua voitaisiin kutsua ”natsitortuksi”. Toivottavasti nimitys ei vähennä tuon mainion leivonnaisen käyttöarvoa.

Kovin usein uudissanat ovat vakiintuneiden ilmausten kiertoilmauksia. Viime vuonna alettiin puhua ”baarihyppelystä” baarikierroksen asemesta; niin ikään ”mimmikirjallisuuden” leiman sai etenkin nuorille naisille tarkoitettu viihdekirjallisuus. Ennen muinoin laji tunnettiin kioskikirjallisuutena, joskin kioskikirjallisuutta oli ja on julkaistu myös miehiä silmällä pitäen.

Kielen muutoksiin ihmiset suhtautuvat usein tunneperäisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin puhuttu mutta myös kirjoitettu kieli on uudistunut kautta aikain. Erityistä harrastuneisuutta tarvitaan, jos aikoo Agricolaa huvikseen lukea.

Se kyllä kannattaisi.

Markku Varis

Kirjoittaja työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden pedagogiikan yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa.

Kirjoitus on osa Yle Etelä-Savon Tiedonväärti -kolumnisarjaa.