Opposition suosio notkahti helmikuussa

Keskustan ja perussuomalaisten kannatus on pudonnut. Yle Uutisten helmikuun kannatusmittauksessa perussuomalaiset menetti 0,9 ja keskusta 0,8 prosenttiyksikköä. Nousussa olivat erityisesti kokoomus ja vihreät.

politiikka
infografiikka
Yle Uutisgrafiikka

Keskusta jatkaa edelleen selvästi suosituimpana puolueena 22,8 prosentin kannatuksellaan, mutta kokoomus kiri eroa kiinni. Kokoomukselle mitattiin helmikuussa parhaat lukemat lähes vuoteen: 19,4 prosenttia, missä on nousua tammikuusta 0,7 prosenttiyksikköä.

Perussuomalaisten kannatus putosi 16,9 prosenttiin. Alle 17 prosentin lukemia perussuomalaisille on mitattu viimeksi vuoden 2012 lopulla.

Oppositiossa perussuomalaisten ja keskustan kannatus notkahti yhteensä 1,7 prosenttiyksikköä alaspäin. Myös eduskunnan ulkopuolella olevien pienpuolueiden yhteiskannatus putosi parilla kymmenyksellä.

Keskustan suosio oli nyt laskussa kolmatta kuukautta. Korkein kannatusluku 24,1 prosenttia mitattiin keskustalle viime marraskuussa.

Oppositiojohtajat näkymättömissä

Hallitus kaappasi helmikuussa politiikan aloitteen, kun pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kutsui oppositiopuolueet neuvonpitoon valtion velanoton taittamisesta.

Opposition alamäki osuu myös samaan aikaan, kun oppositiojohtajat perussuomalaisten Timo Soini ja keskustan Juha Sipilä ovat olleet näkymättömissä.

Sipilä on ollut jo yli kuukauden sairauslomalla, joka jatkuu näillä näkymin maaliskuun puoliväliin saakka, ja Soini on ollut ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana paljon matkoilla ja tällä viikolla sairauslomalla ja siten usein poissa eduskunnan salikeskustelusta.

Sekä Sipilä että Soini olivat sivussa esimerkiksi valtiopäivien avauskeskustelusta, jossa hallitusta haastoivat eduskuntaryhmien vetäjät keskustan Kimmo Tiilikainen ja perussuomalaisten Jari Lindström.

Helmikuun alussa perussuomalaisten ryhmäjohtajaksi noussut Lindström myöntää, että Soini on ollut hieman näkymättömissä.

– Kun puheenjohtaja antaa kuitenkin kasvot ja yleensä häneltä odotetaan niitä kommentteja ja kun kukaan meistä muista ei ole Timo Soini, niin ehkä se vähän häiritsee ihmisiä, Lindström kuvailee Soinin poissaolon vaikutusta.

Hallitus vahvisti asemiaan    

Pääministeripuolue kokoomuksen ohella hallituspuolueista kannatustaan lisäsivät vihreät, RKP ja vasemmistoliitto. Vihreille mitattiin tasan yhdeksän prosentin kannatus ja nousua kuukaudessa kertyi 0,9 prosenttiyksikköä.

Vasemmistoliittoa kannattaa 7,7 ja RKP:tä 4,2 prosenttia. RKP:lle nousua tuli 0,4 ja vasemmistoliitolle 0,2 prosenttiyksikköä.

Hallituspuolueista kannatustaan menetti kristillisdemokraatit, jonka 3,4 prosentin lukemissa tappiota on 0,3 prosenttiyksikköä.

SDP kyntää synkissä lukemissa

Toisen päähallituspuolueen, SDP:n, kannatus näyttää juuttuneen historiallisesti alhaisiin 15,5 prosentin lukemiin. Edes puheenjohtajakisan avaaminen ei väräyttänyt demareiden kannatusta mihinkään suuntaan.

Viime vuoden elokuussa SDP:n kannatus käväisi tasan 15 prosentin pohjalukemissa, ja lokakuun 16,9 prosentin kannatus herätti puoluejohdon toiveita siitä, että pahin aika olisi jo takana.

Kannatuspiikki jäi kuitenkin lyhyeksi ja marraskuussa SDP:n kannatus putosi 15 ja puolen prosentin tuntumaan. Näissä lukemissa demareiden kannatus on laahannut koko alkuvuoden, ja puheenjohtaja-valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen asema käy päivä päivältä tukalammaksi.

Vain 61 prosenttia kertoi puoluekantansa

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 3 882 henkilöä. Puoluekantansa kertoi 60,9 prosenttia kaikista vastanneista.

Puoluekantansa kertoneiden määrä on ollut jatkuvassa laskussa, mikä kertoo epävarmojen äänestäjien määrän kasvusta.

Esimerkiksi tammikuussa puoluekantansa kertoi 61,6 ja joulukuussa 65 prosenttia kaikista vastanneista.

Haastattelut kannatusarviota varten tehtiin 3.2.–4.3.2014 ja mittauksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 1,6 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.