Homoudesta tuomittuja ruoskittiin julkisesti Nigeriassa

Tuomarin mukaan rangaistus oli lievä. Nigerian pohjoisosassa on pidätetty kymmeniä ihmisiä sen jälkeen, kun homoudesta jaettavia rangaistuksia kiristettiin tammikuussa.

Ulkomaat

Neljä homoudesta tuomittua nuorta miestä on ruoskittu julkisesti Nigerian pohjoisosassa. 20 - 22 -vuotiaat miehet saivat kukin 15 ruoskaniskua. Lisäksi he joutuvat vuodeksi vankilaan, elleivät pysty maksamaan heille määrättyjä noin 90 euron sakkoja.

Sharia-lakia noudattavan islamilaisen oikeuden tuomarin mukaan rangaistus oli lievä, koska "tuomitut olivat vakuuttaneet luopuneensa homoudesta". Sharia-lain mukaan enimmäisrangaistus homoudesta on kuolemantuomio.

Seksuaalivähemmistöjä puolustavan ihmisoikeusjärjestön mukaan miehet tunnustivat syyllistyneensä rikoksena Nigeriassa pidettyyn homouteen sen jälkeen, kun heitä oli kidutettu. Oikeudenkäynti miehiä vastaan jouduttiin keskeyttämään tammikuussa, kun kuolemantuomioita syytetyille vaatinut väkijoukko yritti kivittää heidät.

Nigerian pohjoisosassa on pidätetty kymmeniä ihmisiä sen jälkeen, kun homoudesta jaettavia rangaistuksia kiristettiin tammikuussa.

Lähteet: AP