Hiihtolomaleirissä parasta on kaikki ja koko leiri

Korkalovaaran peruskoulun tiloissa Rovaniemellä on vietetty hiihtolomaviikolla WAU!-leiriä. Alakoululaisten ohjatulle loma-ajan toiminnalle on kysyntää, kun vanhempien lomat eivät aina osu yksiin koululaisten vapaiden kanssa.

ilmiöt
Hiihtolomaleiri
Bikka Puoskari / Yle

Korkalovaaran koululla on vietetty hiihtolomaviikolla alakoululaisten WAU!-leiriä. Leirillä on ehditty ainakin uida, laskea mäkeä, seikkailla luontopolulla, luistella ja leikkiä kaupunkisotaa. Joka päivä tarjolla on ollut myös lämmin ruoka.

Kyllä tälle tarvetta on. Monella vanhemmalla ei itsellään ole hiihtolomaa.

Janne Kairala, WAU!-leirin ohjaaja

Ohjaaja Janne Kairala kertoo, että hiihtoloma-ajan ohjatulle toiminnalle on kysyntää.

– Monella vanhemmalla ei itsellään ole hiihtolomaa. Varsinkin pienemmille koululaisille on hyvä vaihtoehto tulla leirille, Kairala toteaa.

Leiriläisten mielestä kuluneen viikon helmiä ovat olleet uinti, luistelu ja elokuvat. Osalle tuottaa päänvaivaa valita kohokohtia, kun koko viikko on sujunut mukavasti.

Parasta on ollut kaikki. Koko leiri!

Hiihtolomaleiriläiset

– Parasta on ollut kaikki, toteaa yksi hiihtolomalaisista.

– Parasta on ollut koko leiri, täydentää kaveri vierestä.

WAU ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka järjestää loma-aikojen leirien lisäksi myös liikunnallisia aamupäivä- ja iltapäiväkerhoja ympäri Suomen.