Hiphoppari Cheek keräsi eniten musiikkialan Emma-palkintoja

Haloo Helsinki! -yhtye sai Emma-palkinnon Suomessa vierailevalta yhdysvaltalaisnäyttelijältä Jared Letolta.

Kotimaa
Cheek ja Robin esiintyvät Emma Gaalassa Espoossa.
Cheek (vas.) ja Robin esiintyivät yhdessä Emma Gaalassa Espoossa perjantaina.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Musiikkialan Emma-palkinnot on jaettu.

Gaalassa palkittiin viime vuoden menestyneimpiä artisteja.

Eniten palkintoja sai hip-hop-artisti Cheek, joka palkittiin muun muassa vuoden miessolistina sekä myydyimmästä albumista. Cheek keräsi yhteensä viisi Emmaa.

Kolmella Emmalla palkittiin puolestaan pop rock -yhtye Haloo Helsinki! ja pitkän linjan muusikko J. Karjalainen. Edellinen valittiin muun muassa vuoden yhtyeeksi ja parhaaksi live-esiintyjäksi. J. Karjalaiselle Emma tuli muun muassa vuoden albumista.

Vuoden naissolisti oli Sanni ja miessolisti Cheek.

Vuoden tulokkaaksi valittiin Isac Elliot, joka julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa Wake Up World.

Viime vuoden myydyin albumi oli Cheekin Timantit ovat ikuisia, jota myytiin runsaat 67 000 kappaletta.

Vuoden tuottaja puolestaan on Yhdysvalloissa työskentelevä MGI eli Henri Lanz.

Vastikään Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-palkinnon saanut yhdysvaltalainen näyttelijä ja muusikko Jared Leto jakoi gaalassa Emma-palkinnon Haloo Helsinki! -yhtyeelle.

Hänen yhtyeensä Thirty Seconds to Mars esiintyy lauantaina Helsingissä. Leto palkittiin Oscarilla sivuosastaan elokuvassa Dallas Buyers Club.

Yleisöllä oli mahdollisuus vaikuttaa palkinnonsaajiin vuoden yhtye- ja vuoden musiikkivideo -kategorioissa.