Oscar-rooli muutti Jared Leton elämän: "Olen niin ylpeä" – video

Oscarin parhaasta miessivuosasta elokuvassa Dallas Buyers Club voittanut Jared Leto pitää näyttelemisen, ohjaamisen ja musiikin yhdistämistä kovana työnä. Yhdysvaltalainen Leto on vierailemassa Suomessa bändinsä 30 Seconds to Marsin kanssa viidettä kertaa ja esiintyy tänään Helsingissä.

elokuvat
Jared Leto
Oscarin parhaasta miessivuosasta elokuvassa Dallas Buyers Club pokannut Jared Leto pitää voitokasta rooliaan ainutlaatuisena kokemuksena elämässä. Suomessa vieraileva näyttelijä-muusikko vannoo myös rakkauttaan Suomeen.

Tositapahtumiin perustuva, Jean-Marc Valléen ohjaamaa Dallas Buyers Club -elokuva kertoo AIDSiin sairastuneista 1980-luvun Teksasissa. Jared Leto vei miessivuosan Oscarin roolillaan ja Matthew McConaughey puolestaan nappasi miespääosa-Oscarin suortiuksestaan elokuvassa.

AIDSiin sairastuneen transsukupuolisen roolin näytteleminen oli ainutlaatuinen kokemus, sanoo Leto.

– Olen niin ylpeä pystyessäni osallistumaan niin erityiseen ja merkitykselliseen tarinaan. Se muutti elämäni. Oscarin voittaminen ja oleminen osa tätä elokuvaa, se on unelmaa.

Alun perin nuorten sarjassa Niin sanottu elämäni läpimurtonsa 1990-luvulla tehnyt Jared Leto on näytellyt ennen Dallas Buyers Clubia hittielokuvissa kuten Fight Club, Panic Room ja Amerikan psyko. Leto on tehnyt lukuisia rooleja myös pienen budjetin indie-elokuvissa, joihin myös Dallas Buyers Club lukeutuu.

Kuusi vuotta taukoa näyttelemisestä

Leto piti kuusi vuotta taukoa elokuvanteosta eurooppalaistuotannon, Mr Nobody -scifielokuvan pääroolin jälkeen ja keskittyi musiikkiin.

– Kiersin 30 Seconds to Mars -bändin kanssa soittaen ympäri maailmaa, tehden albumit This is War ja Love, Lust, Faith and Dream. Painin musiikkialan kanssa ja tein Artifact-dokumentin. Se oli erittäin kiireistä ja tuottavaa aikaa, ei niinkään minulle näyttelijänä vaan muilla tavoilla.

Leto tunnetaan rooleista, joissa hän haastaa itsensä myös fyysisesti. Hän laihdutti Oscar-rooliaan varten runsaasti ja painoa hän puolestaan kerrytti terveysongelmiin asti John Lennonin murhaajan rooliin vuoden 2007 elokuvassa Chapter 27.

Leto ei hätkähdä haasteita myöskään musiikkiurallaan. Bändinsä kanssa hän on ansainnut Guinnessin maailmanennätyksen pisimmästä yhteen soittoon jatkuneesta kiertueesta.

Näyttelemisen ja muusiikin lisäksi Leto on myös ohjannut musiikkivideoita ja dokumentin Artifact bändistään. Kolmen uran yhdistäminen vaatii paljon työtä, sanoo Leto.

– Se on haastavaa, niin kuin mikä tahansa. On olemassa vaikeampiakin asioita. Mutta jatkat sinnikkäästi ja teet töitä ja lisää töitä.

Leto jatkaa monipuolista uraansa

Tulevaisuuden suunnitelmat Letolla ovat selvät.

– Ohjaamista, musiikkia, näyttelemistä, olen luova persoona ja tahdon mennä sinne, missä mahdollisuudet ovat tai luoda mahdollisuudet itse.

Suomen jälkeen 30 Seconds to Mars suuntaa Ukrainaan. Oscar-palkintogaalassa Jared Leto nosti Ukrainan esille kiitospuheessaan. Bändi ei aio tehdä kannanottoa Ukrainan tilanteeseen konsertissaan, sanoo Leto.

– Me olemme iloisia saadessamme soittaa keikan siellä ja tarkkailemme tilannetta hyvin läheltä ja varovaisesti.