"Lumihiutale ei koskaan putoa väärään paikkaan"

Olemassaolon ihmettely synnyttää parhaimmillaan oivaltavaa ympäristötaidetta. Vuoropuhelu yleisön kanssa tuottaa uusia kannanottoja. Ympäristötaiteen emeritus professori Markku Hakuri pitää nykymaailmaamme ankarana paikkana.

Kotimaa
Ympäristötaiteen emeritus professori Markku Hakuri puun vierellä Päivölän opistolla Akaassa.
Ympäristötaiteen emeritus professori Markku Hakuri ihmettelee elämää ja ihmisenä oloa.Maarit Piri-Lahti / Yle

Markku Hakuri oli aikoinaan yksi ensimmäisiä ympäristötaiteen professoreita maailmassa, sen jälkeen kun ympäristötaideliike syntyi 1970-luvulla. Nykyisin emeritusprofessori toivoisi, että ympäristötaide voisi olla enemmän mukana arkkitehtuurissa, tiesuunnittelussa, puistoalueissa ja vesijärjestelyissä. Eettiset, esteettiset ja ekologiset arvot synnyttävät parhaimmillaan julkisia kannanottoja, mihin ihmiset reagoivat ja havahtuvat.

- Tapa toimia tässä maailmassa on valitettavasti puhtaasti taloudelliseen maailmaankuvaan pohjautuvaa. Kaikki mitataan tavarassa, rahassa ja osittain liikkumisessa. Se tekee maailmasta julman. Jos ei ole omaisuutta ja tavaraa, ei ole mitään mahdollisuuksia.

Hakurin mielestä ympäristötaide on parasta silloin, kun ihminen joutuu tarkistamaan omaa näkökulmaansa.

Asiat ei muutu, ihminen muuttaa näkökulmaansa ja reagoi

Markku Hakuri

- Että noinkin voi ajatella ja noinkin voi tehdä ja se herättää minussa tällaista tunnetta. Se saattaa yllättää missä tahansa. Taide on parhaimmillaan kommunikaation väline, kun se aiheuttaa reaktion, jossa joku haluaa ottaa kantaa. Kun ihminen saa kokemuksen, joka liittyy henkisyyteen, jonkinlaisen reaktion, ihmetyksen, kauneuden tunteen, se on tärkeää.

Maailmantunne on hetki onnea

Tietoisuus aiheuttaa päänsärkyä Markku Hakurille.

- Ihminen pohtii olemisen mielekkyyttä. Omaa ympäristöään, kuolemaa ja maailman laajenemista: miten kohtelemme ympäristöämme ja toisiamme. On totta, että tässä ankarassa maailmassamme kaikki hajoaa pienempiin osasiin. Se johtuu siitä, että meitä on niin paljon ja tapoja nähdä on niin monia. Jokainen hahmottaa ympäristönsä oman taustansa ja kokemuspiirinsä kautta. Kauneusarvot, jotka liittyvät rakentamiseen ja ympäristöön ovat lähtöisin kodista ja kulttuurista.

Maailmantunne on Hakurille tärkeä.

- Ihmisen ainutlaatuiseen tietoisuuteen kuuluu, että tila ja ympäristö on ääretön. Miten ymmärrämme, että maailma laajenee valtavalla vauhdilla koko ajan. Tämä kaikki aiheuttaa ihmisessä olemassaolon sietämättömän keveyden, maailmantunteen.

Hakuri kuvailee syvää tunnettaan, kun tähtitaivas avautuu pihalla pään ylle pitkän työpäivän päätteeksi.

- Maailmantunne on parhaina hetkinä selittämätön mysteeri. Se tulee odottamatta. Se voi olla kotona ruuan tuoksu, yksi sana ja auringonpaiste. Mutta jos yritän uudelleen, sitä tunnetta ei enää synny. Se on mysteeri, tietoisuus olemassaolosta.

Hakurin mielestä yksi maailman kauneimmista lauseista on zen-sanonta "lumihiutale ei koskaan putoa väärään paikkaan". Hakuria kiehtoo se, että lumihiutaleita on valtava määrä.

- Yksikään niistä ei ole samanlainen ja jokaisella on oma omituinen paikkansa tässä maailmassa.

Suomussalmen muinaistulet

Hakuri mainitsee esimerkin Suomussalmelta, jossa sytytettiin muinaistulet kymmenenä vuotena peräkkäin. Teoksen rakentaminen perustui osittain mytologiseen perinteeseen, Hakuri kertoo ja näyttää kuvaa valtavankokoisesta rakennetusta eläimestä, joka näyttää hirveltä.

Vanhemmat ihmiset alkoivat itkeä lähdön ajatuksesta

Markku Hakuri

- Teoksen rakentajat olivat osin kyläläisiä. Polttaminen oli yhteisöllinen kansanjuhla: sillä oli selkeä tilaus. Myös merkitys ihmisille ja ympäristölle sekä myös koko kulttuuritaustalle, miksi asuvat siellä. Suomussalmi on muuttotappiokunta, josta nuoret lähtevät ja ikääntyvä väestö jää. Heillä on omat muistonsa alueestaan; me jäämme tänne – mitä se tarkoittaa. Se oli äärettömän herkkää, Hakuri kuvailee kuntalaisten tunteita.

Hakuri kertoo myös toisesta ympäristötaideprojektista, jossa opiskelijat keräsivät satoja pareja vanhoja kenkiä tyhjään tilaan, muistojen puiston.

- Kun kengät lähtivät tilasta ulos, vanhemmat ihmiset alkoivat itkeä. Se oli niin voimakas assosiaatio, siihen omaan taustaan ja lähdön ajatukseen.

Hakurin ihannemaailma perustuu ennen kaikkea ihmisten kanssakäymiselle.

- Valitettavasti haluaisin rajoittaa yksityisautoilua. Haluaisin puuttua asioihin, jotka ovat tulevaisuudessa tärkeitä, kuten energiantuotanto. Haluaisin muistuttaa, että inhorealistinen tapa nähdä maailmaa niin, että kun minä olen täällä, minä nautin niin paljon kuin pystyn välittämättä tulevista sukupolvista, on katastrofaalinen. Me länsimaiset ihmiset syömme tämän maapallon loppuun. Länsimaat kuluttavat kolmen maapallon varat. Tähän pääseminen ei onnistu määräyksillä vaan kanssakäymisellä, ja ympäristötaide voisi olla tässä yksi linkki.

Ympäristötaiteen emeritus professori Markku Hakuri luennoi lauantaina ympäristötaiteen ja muinaistaiteen seminaarissa Päivölän opistossa Akaassa.