Ulkovenäläisten järjestö: Vaalitarkkailijoiksi Krimille ehdolla seitsemän ihmistä

Tarkkailijakutsua on levitetty myös ainakin Irlannissa.

Kotimaa
Suomessa asuville venäläistaustaisille ihmisille viime viikolla sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa lähetetty kirje, jossa heitä kehotetaan lähtemään vaalitarkkailijoiksi Krimin kansanäänestykseen. Kuvasta on pikselöity henkilökohtaisia tietoja.
Suomessa asuville venäläistaustaisille ihmisille viime viikolla sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa lähetetty kirje, jossa heitä kehotetaan lähtemään vaalitarkkailijoiksi Krimin kansanäänestykseen. Kuvasta on pikselöity henkilökohtaisia tietoja.Yle

Venäläisten maanmiesten kansainvälinen neuvosto MSRS kertoo, että Venäjän duumalle on annettu lista järjestön Krimille kutsumista ihmisistä, jotka haluavat tarkkailemaan vaaleja.

Okno v Rossiju -nettiportaalin mukaan vaalitarkkailijoiksi on ehdolla seitsemän ihmistä, joista yksi on Israelin kansalainen. Ehtona vaalitarkkailijaksi pääsylle on joko EU:n tai Israelin kansalaisuus.

– Saimme maanmiehiltämme vyöryn kirjeitä, mutta tänä aamuna selvisi, että seitsemän ihmistä tarvitaan. Olemme tehneet luettelon ja esitelleet sen duumalle. Valituiksi tuleviin otetaan yhteyttä duumasta, MSRS:n avustava sihteeri Sergei Gubenkov sanoo nettiportaalin mukaan.

– Yksi valituista on israelilainen, Gubenkov jatkaa.

Vaalitarkkailijakutsu on levinnyt myös Suomen venäjänkielisten keskuudessa sähköpostin ja sosiaalisen median välityksellä. Yle Uutiset ei kuitenkaan ole saanut Venäjän suurlähetystöstä tai duumasta vahvistusta kutsun aitoudesta.

Samansisältöistä kutsua on levitetty muissakin maissa. Irlannissa kutsun julkaisi venäjänkielisille suunnattu Nasha Gageta -lehti verkkosivuillaan viime viikolla.

– Pyyntö on tullut alunperin Venäjän duumasta. Ilmeisesti duuma on kiinnostunut siitä, että vaaleihin osallistuu tarkkailijoina muidenkin maiden kuin Venäjän kansalaisia, kertoo Nasha Gazetan päätoimittaja ja julkaisija Sergei Tarutin Dublinista puhelimitse Yle Uutisille.

Tarutinin mukaan heihin otti yhteyttä lähes 20 kiinnostunutta. Lehti välitti Venäläisten maanmiesten kansainvälinen neuvostolle noin 10 kiinnostuneen yhteystiedot.

Länsijohtajat pitävät sunnuntaina järjestettävää kansanäänestystä laittomana. Äänestyksessä kysytään kansalta kysytään mielipidettä liittymisestä Venäjään.

Suomen presidentti Sauli Niinistö kertoi tänään, että vaalitarkkailijana voidaan pitää vain kansainvälisesti valittuja, virallisia vaalitarkkailijoita.

– Vaalitarkkailuhan kansainvälisessä kielenkäytössä tarkoittaa virallista vaalitarkkailua, jossa yhdessä sovitut järjestelmät, kuten ETYJ, on mukana, Niinistö sanoo.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei halunnut kommentoida tarkkailijakutsuja Yle Uutisille.