Työpaikkaväkivalta (siirryt toiseen palveluun) on ainoa väkivallan muoto, joka on ollut kasvussa 1980-luvulta lähtien.

Töissä lyödään, purraan, syljetään, revitään, potkitaan, puukotetaan ja kuristetaan joka vuosi yli 100 000:ta suomalaista. (siirryt toiseen palveluun)

Eniten työpaikkaväkivalta kohdistuu naisiin (siirryt toiseen palveluun), usein nuoriin naisiin ja yhä useammin hoiva-alalla. (siirryt toiseen palveluun)

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Purtu, lyöty, potkittu

Pieni palkka. Raskas työ. Bonuksena musta silmä.

1/10

Lähihoitaja

Leena Isoniemi

Omainen kävi kurkkuun kiinni. Tilanne kesti korkeintaan puoli minuuttia. Ensimmäinen ajatus oli, että nytkö mun henkeni lähtee.

Luulin, että olisin tähän mennessä päässyt jo sen asian päälle.

Mutta ei. Ihan kuin se olisi tapahtunut juuri nyt.

2/10

Asumispal­velu­ohjaaja

Hanna Ruuska

Ne potkut ja iskut. Jos ne kohdistuu maha-alueelle, ne voi olla myös sikiölle vaarallisia.

Mä rupesin selvittää, että onks mitään mahdollisuutta olla pois töistä.

Vaihtoehtona oli jäädä palkattomalle vapaalle kotiin ennen äitiyslomaa tai ottaa riski, että lapsi menehtyy.

3/10

Kehitys­vamma­ohjaaja

Niina Hakala

Väkivalta on koko ajan läsnä. Lyönnit ja potkut eivät aina ole kovia. Jos asiakas ottaa kynsin ja hampain kiinni, se kyllä sattuu ja tuntuu.

Kehoon jää jälkiä ja mieli traumatisoituu. Niitä hetkiä miettii vielä kotonakin.

Töissä pelottaa varsinkin silloin, kun on yksin.

4/10

DJ

Vesa-Petteri Ursin

Kyllä mä oon pari hammasta menettänyt. Eikä se johtunut huonosta musiikista. Ilmeisesti naamakerroin ei vaan ollut jonkun mieleen.

Mua odoteltiin töiden jälkeen oven ulkopuolella ja seurattiinkin jonkun matkaa. Sitten tuli tirvasu nokkaan ja se osuikin hampaisiin.

Mä laitoin kylmästi kädet taskuun, ja kysyin, että meinaatko vielä lyödä.

5/10

Autistien hoitaja

Nainen

Pelko ilmenee yleensä tilanteissa, joissa olemme kahdestaan asiakkaan kanssa.

Autisti ei osaa kertoa hermostumisen syytä. Milloin vain voi tulla lyöntiä. Jos lyöntejä tulee paljon, niitä alkaa vähätellä.

Eniten pelkään seksuaalista päällekäymistä. Sellainen väkivalta olisi vika tikki.

Helsingissä 4.3.2013
Valvontakameran kuvaa aidosta tilanteesta
6/10

Myyjä

Nainen

Naamioitunut mies osoitti mua pyssyllä. Pidin uhkausta leikkinä ja pyysin lopettamaan aseella osoittamisen.

Ei siinä ehtinyt miettiä, oliko kyseessä oikea vai leikkipyssy. Annoin naamiomiehelle 20 ja 50 euron setelit, vaikka kassassa olisi ollut isompiakin.

Kassan takaa ei pääse karkuun. En tee enää sitä työtä. Se meni liian vaaralliseksi.

7/10

Lähihoitaja

Nainen

Kun olet vuosikausia muistisairaiden vanhusten sylkykuppina ja nyrkkeilysäkkinä, se tekee susta kyynisen.

Raivokohtausten aikana pitäisi vain myötäillä, katsella syvälle silmiin ja hengitellä samaan tahtiin. Ei se toimi. Turpaan tulee aina.

Monesti mietimme, että kuka näitä vanhuksia sitten hoitaisi, jos me kaikki lähtisimme pois.

8/10

Lastensuo­jelu­työn­tekijä

Nainen

Ilmat lensi keuhkoista pihalle. Adrenaliini virtasi. Ajattelin, että täytyy nousta maasta ylös. Kipu tuli vasta jälkeenpäin.

Rajuimmillaan nuori käy päälle. Lyö, potkii ja heittää tavaroita. Kaikki irtaimisto on karsittu minimiin. Ei voi heittää muulla kuin tuolilla.

Me olemme se kohde, johon kaikki kiukku ja viha purkautuu.

9/10

Entinen bussi­kuski

Tapio Mäkinen

Ikkunasta lensi kaljatölkki kimmokkeen kautta otsaan. Hetken päästä mies syöksyi kovalla vauhdilla kohti nyrkki suorana.

Toisella kertaa myöhäisvuorossa otin sekakäyttäjän kanssa viiden minuutin painiottelun yöbussin lattialla.

Tässä on ehtinyt kasvaa jo tietty ehdottomuus ja itsesuojeluvaisto. Nykyisin ajan öisin taksia.

10/10

Erityis­opettaja

Sari Karjalainen

Tappouhkaus ja kimppuun hyökkääminen tuli täytenä yllätyksenä. Syytä en tiedä.

Silloin multa oli katoamassa ihan kaikki: terveys, tulevaisuus, työ, talous ja mahdollisuus selvitä omien aikaisempien suunnitelmien mukaan.

Oli pelkkää pimeyttä, paniikkia ja kipua.

Bonuksena musta silmä

Julkaistu

Työpaikkaväkivalta on ainoa väkivallan muoto, joka on ollut kasvussa 1980-luvulta lähtien.

Töissä lyödään, purraan, syljetään, revitään, potkitaan, puukotetaan ja kuristetaan joka vuosi yli 100 000:ta suomalaista.

Eniten työpaikkaväkivalta kohdistuu naisiin, usein nuoriin naisiin ja yhä useammin hoiva-alalla.

”Oma vika, kun valitsit paskan alan”

Auttajien kohtaama väkivalta on ikään kuin hiljaisesti hyväksytty. Nollatoleranssista puhutaan, ohjeistuksia on luotu, mutta yleisin asenne on, että tiettyihin tehtäviin väkivalta vain kuuluu. Hoitajat ovat osin itsekin hyväksyneet sen, sillä tekijät ovat sairaita tai syyntakeettomia. Mutta potku raskaana olevan mahaan on yhtä vaarallinen, olipa potkaisija huumeista sekaisin tai autisti.

Potilas saa lyödä hoitajaa, mutta jos potilas lyö lääkäriä, tarvitaan lääkemuutoksia.

Erityisen suuri tabu on kehitysvammaisten ja muistisairaiden aggressiivisuus. Kaikki mummot eivät ole hellyttäviä eivätkä kehitysvammaiset suloisia. Sen sanomista ääneen pelätään, koska heikoimpia ihmisryhmiä ei saa syyllistää ja leimata lisää.

Onko vaikeneminen estänyt saamasta riittävästi henkilökuntaa?

Yksin työskentely on lisääntynyt, vaikka osastolla tiedetään olevan väkivaltaisia potilaita.

Rauhoittavien lääkkeiden käytöllä on huono maine. Mutta jos aggressiivisen vanhuksen ahdistusta ei lääkitä, hoitaja joutuu nyrkkeilysäkiksi.

Eihän se ole kiva lääkitä. Mutta haluaisitko, että oma vanhempasi on ulosteissaan kauemmin, kun kukaan ei halua ja uskalla häntä hoitaa?

Potilaat on hoidettava, vaikka he kuinka vastustelisivat. Kun hoitaja pelkää, potilas saa huonompaa hoitoa.

Miksi autettava haluaa vahingoittaa auttajaansa?

Ambulanssien henkilökunnan kohtaama väkivalta kuvaa ristiriitaa selvimmin:

Menet auttamaan sammunutta, ja toiset heittää lasisia pulloja sun niskaan. Nyt siitä saa puhua, aiemmin ei saanut juuri edes mainita.

Lapsetkin voivat olla vaarallisia: päiväkotien ja koulujen henkilökunta kärsii työväkivallasta. Esimerkiksi Espoossa erityisopettajat kokevat viikottain repimistä, raapimista ja potkimista.

Väkivallan syyksi voi laittaa mielenterveysongelmien tai päihteiden käytön kasvun. Mutta seuraavaksi pitäisi tietää, miksi ne kasvavat.

Linja-autonkuljettajiin kohdistuneen väkivaltabuumin luultiin jo menneen ohi, kun kuskien turvallisuuteen alettiin kiinnittää huomiota pleksein, kameroin ja hälytysjärjestelmin. Sekään ei estänyt nuorisojoukkoa pahoinpitelemästä kuljettajaa sairaalakuntoon Helsingissä tämän vuoden maaliskuussa.

Suurin riski tulla pahoinpidellyksi työssä on niin kutsutuissa kontrollitehtävissä: poliiseilla, vartijoilla ja järjestysmiehillä. Miksi heitä tarvitaan yhä useammassa paikassa?

Luulin, että järjestyksenvalvojankyltti tekee kuolemattomaksi. Ravintolassa riehui henkilö puukon kanssa. Minä polleena ojensin käden, että anna se puukko tänne. Se löi sen kämmeneen pystyyn.

Ovatko suomalaisten asenteet muuttuneet? Kärsimättömyys on lisääntynyt. Ammattilaisia ei arvosteta kuten ennen. Töniminen ei riitä. Lisäksi potkitaan, kaadetaan maahan ja käytetään jopa aseita.

Miksi tehdä ilmoitus, joka ei johda mihinkään?

Työväkivallan varalta on tehty useita, perusteellisia ohjeistuksia: Väkivallan uhka työssä ja Väkivallaton työpaikka. Me tiedämme, mitä pitäisi tehdä, miten pitäisi tehdä ja mitä tehdään jälkeenpäin, jos pahin silti tapahtuu. Miksei hyvistä suunnitelmista ole hyötyä?

Myös laki määrää varautumaan työväkivaltaan ja suojelemaan työntekijöitä riskeiltä ja seurauksilta. Pitää ennaltaehkäistä, valmistautua ja antaa jälkihoitoa.

Silti Silminnäkijän työväkivaltakyselyssä moni kertoi, että ammattiopinnoissa ei valmisteltu työväkivallan kohtaamiseen.

Toistuva työntekijöiden kommentti on: hoitoalalla lyöntejä, potkuja, puremia, mustelmia ja repimisiä vähätellään. Raportit jäävät paikoin tekemättä siksi, että niitä pitäisi tehdä koko ajan.

Eniten ottaa nuppiin se et työnantaja sanoo, että on oma vika kun oot paskan alan valinnut.

Edes raskaana olevien naisten suojelu ei tunnu etenevän. Aloite erityispäivärahasta on jumittanut sosiaali- ja terveysvaliokunnassa puolitoista vuotta.

Valmistun ensi kuun aikana lähihoitajaksi, mutta olen jo vakavasti miettinyt alan vaihtoa väkivallan vuoksi. Kaupan kassalla saman rahan tienaa helpommin.

Onko meillä varaa säätää laki, joka kieltäisi yksin työskentelemisen tilanteissa, joissa on väkivallan uhka? Miten määritellä väkivallan hinta ja mitä se maksaa, jos ihmiset pelkäävät työssään?

Onko meillä tulevaisuudessa töitä, joita kukaan ei uskalla tehdä?

Haluammeko, että meidän lähihoitajamme, opettajamme, sosiaalityöntekijämme, ensihoitajamme, myyjämme ja linja-autonkuljettajamme ovat päteviä vai pelottomia?

Seuraavat sitaatit ovat Yle Silminnäkijän tammikuussa tekemästä työväkivaltakyselyn kommenteista ja niiden pohjalta tehdyistä haastatteluista. Vastauksia tuli vajaassa kahdessa vuorokaudessa 1153.

Tekijät

Hannele Valkeeniemi #järkkäily #ideanikkari #toimittamisensekatyöläinen

Ami Assulin #haastattelut #toimittamisensekatyöläinen

Anu Korhonen #haastattelut #toimittamisensekatyöläinen

Aki Kekäläinen #konsepti #suunnittelu #käyttökokemus #säätäminen

Jarkko Ryynänen #järkkäily #editti #miesmalli

Juha Kiiskinen #taitto #käyttöliittymä

Lassi Seppälä #valokuvaus #kuvasuunnittelu #miesmalli

Oskari Blomberg #koodaus #testaus

Juha-Pekka Rajaniemi #koodaus #testaus #hylättymiesmalli

Heli Savola #oikoluku #naismalli

Mika Pippuri #järkkäily #kyttääjä

Guy Hellström #maskeeraus

Kansikuva ja kuvat 1, 2, 3, 5, 7, 8 sekä 9 ovat lavastettuja tilanteita.