Lastensa huostaanoton kokenut äiti: Yhteiskunta tuomitsee armottomasti

Yksinäisyyden ja syyllisyyden lisäksi vanhempia kalvaa usein myös tyytymättömyys tai jopa viha lastensuojelua kohtaan.

Kotimaa
Lastensa huostaanoton kokenut äiti.
Taru Määttä.Yle

Taru Määtän elämän suurin kriisi oli reilut kuusi vuotta sitten, kun hänen kolme lastaan otettiin kiireellisesti huostaan. Edessä oli raskas matka, jonka aikana tulivat tutuksi yksinäisyys, syyllisyys ja ympäristön tuomitsevat asenteet.

Nyt hän haluaa puhua kokemuksistaan, jotta muut saman kokeneet saisivat apua ja voimia.

Huostaanotto ei tullut Taru Määtälle yllätyksenä. Mielenterveys- ja päihdeongelmat olivat kärjistyneet ja hän tiesi itsekin, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Määtän kaksi teini-ikäistä ja yksi taaperoikäinen lapsi otettiin kiireellisesti huostaan. Määttä pyysi apua myös itselleen, mutta sitä ei ollut tarjolla.

- Tarjous oli, että vievät putkaan. Sitä mä en hyväksynyt. Tilanne oli ihan hirveä, Määttä muistelee.

Tarjous oli, että vievät putkaan.

Taru Määttä

Aluksi Määttä kielsi tapahtuneen eikä käsitellyt asiaa mitenkään. Alamäki jatkui yli puoli vuotta, kunnes Määttä päätti, että nyt on tultava muutos. Hän pääsi hoitoon ja ryhmään, jossa tapasi muita huostaanoton kokeneita vanhempia. Se helpotti.

- Kun oli häpeää ja syyllisyyttä ja tiesi, että yhteiskunta tuomitsee, niin oli ihana nähdä muita samassa veneessä. He tiesivät tasan tarkkaan miltä susta tuntuu. Siellä ei tarvinnut selitellä eikä kukaan tuominnut.

Vanhemmat jäävät ilman apua

Huostaanottotilanteessa lapset ja sijaisperheet saavat tukea, mutta biologiset vanhemmat jäävät usein yksin. Määtän mielestä yhteiskunta tuomitsee vanhemmat armottomasti. Sen näkee lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa.

- Tunnustan, että olen itse kuulunut siihen sakkiin, joka arvostelee hyvin herkästi: Miten tuolla voi noin mennä? Mulle ei koskaan käy noin että lapset huostaanotettaisiin!

Vanhempien vertaisryhmille onkin jatkuva kysyntä, mutta niukka tarjonta. Yksinäisyyden ja syyllisyyden lisäksi vanhempia kalvaa usein myös tyytymättömyys tai jopa viha lastensuojelua kohtaan. Ryhmän tuki auttaa käsittelemään asiaa - parhaimmillaan niin, että lapsi voi palata kotiin. Aina kotiinpaluu ei ole kuitenkaan päällimmäinen tavoite.

- Mutta palaa lapsi kotiin tai ei, tärkeintä on, että asia on käsitelty ja hyväksytty. Että tilanteen kanssa voi elää ja jatkaa omaa elämäänsä, muistuttaa Kasvatus- ja perheneuvontaliiton projektikoordinaattori Iina Järvi.

Vihaan ei pidä jäädä kiinni

Taru Määttä oli huostaanoton aikana vihainen vain itselleen. Hän ymmärtää silti hyvin, että moni kokee toisin.

- Kyllä vihallekin on paikkansa ja hetkensä, mutta siihen ei kannata jäädä kiinni loputtomiin ja katkeroitua.

Taru Määtälle ryhmän tuki oli alku selviytymisessä. Hän pääsi jaloilleen ja sai lapset kotiin. Kun ei ole enää itsensä kanssa paha olo, pystyy olemaan myös hyvä äiti. Vaikka matka on ollut raskas, hän ei vaihtaisi mitään pois.

- Kriisin täytyi tulla, että mun elämä muuttuu. Mutta olisin toki halunnut säästää lapset tältä.

Kriisin täytyi tulla, että mun elämä muuttuu.

Taru Määttä

Kuusi vuotta sitten Määttä ei olisi koskaan voinut kuvitella vielä puhuvansa huostaanotosta julkisesti. Nyt kun elämä on kunnossa ja asia käsitelty, ajatus ei ollutkaan enää mahdoton.

- Ajattelen, että voisin rohkaista niitä, jotka on tässä samassa tilanteessa. Että hekin muistaisivat olevansa todella tärkeitä ihmisiä ja arvokkaita. He ovat edelleen äitejä ja isiä.