1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Amerikkalaistutkimus: Naisilla elokuvissa vain 15 prosenttia pääosarooleista

Merkittävistä rooleista naisilla oli 29 prosenttia ja kaikista puherooleista 30 prosenttia.

Tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan naisilla oli viime vuoden suurissa elokuvissa huomattavasti vähemmän rooleja kuin miehillä. Pääosan esittäjistä naisia oli vain 15 prosenttia.

Merkittävistä rooleista naisilla oli 29 prosenttia ja kaikista puherooleista 30 prosenttia. Sadasta suosituimmasta elokuvasta vain 13 prosentissa oli yhtä monta nais- ja mieshahmoa.

Tutkijoiden mukaan naishahmot olivat elokuvissa miehiä nuorempia ja heillä oli miehiä epätodennäköisemmin selkeitä tavoitteita tai he olivat jonkinlaisia johtajia.

Yli kolmella neljäsosalla elokuvissa esiintyneistä mieshahmoista oli työ tai ammatti. Naishahmoista työ tai ammatti oli vain 60 prosentilla.

Tutkimuksen teki San Diegossa sijaitseva tutkimuskeskus, joka tutkii naisia televisiossa ja elokuvissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin noin 7 000:ää elokuvahahmoa 300 elokuvassa.