Kaustisen kesä on Karjalaista, Kekkosta, polkkaa ja pelimannia

Kansanmusiikin huippunimiä ja kotimaisia kiintotähtiä, aina J. Karjalaisesta tanssiyhtye Finlandersiin ja Vieno Kekkoseen – perinteistä kaustislaista pelimannimusiikkia unohtamatta. Tällä kattauksella tarjoillaan ensi kesän Kaustisen kansanmusiikkijuhlat. Ohjelmaa värittävät tänä vuonna myös tarinat ja polkka.

Kotimaa
J. Karjalainen esiintyi Ruisrockissa Turussa 7. heinäkuuta 2013.

Kaustisen festivaalit polkaistaan käyntiin 47. kerran värikkäällä ohjelmakattauksella. Kotimaisista kansanmusiikkiyhtyeistä Kaustisella nähdään muun muassa uutta pelimannimusiikkia soittava Frigg sekä huuliharppukokoonpano Sväng.

Kansainvälistä väriä ei ole tänäkään vuonna unohdettu: tarjolla ovat nomadiyhtye Etran Finatawa, mustalaismusiikin tahdissa soittava Melech Mechaya ja ruotsalainen folkrockin legenda Hoven Droven. Kaustislaista pelimannimusiikkia esitetään iltakonserttisarjassa Pelimannitalossa.

Musiikin lisäksi mukana on jälleen myös tanssi. Juhlaohjelmaa höystävät muun maussa Siepakat ja Soroska. Lisäksi vuoden teemasta eli polkasta antaa kunnon näytteet Tötterssön polkkareiveineen.

Juhlien teema on tarinat, joita juhlat järjestävä Pro Kaustinen kerää esiintyjiltä, yleisöltä ja talkooväeltäkin.

Budjetti realistisella pohjalla

Viime kesän festivaalit sujuivat järjestelyiltään hyvin, mutta taloudellinen tulos ei vastannut tavoitteita: juhlat jäivät tappiolle. Tälle kesälle onkin laadittu realistinen budjetti, noin 700 000 euroa, kertoo toiminnanjohtaja Sini Keränen.

– Lipputuloja odotellaan lisää, mutta sen varaan ei nyt tohdita laskea. Isossa roolissa ovat myös avustukset sekä sponsorit. Eniten rahaa nielee ohjelmabudjetti ja sitä ei ole pystytty kasvattamaan kolmeen vuoteen, harmittelee Keränen.

Keräsen mukaan tulevan kesän sekä seuraavankin kesän juhlat on taattu, mutta jatkossa lisätukia on saatava.

– Kustannukset kasvavat vuosi vuodelta, vaikka kassa on kunnossa, niin jokin viisasten kivi pitää rahoitukseen löytää, summaa Keränen.

Festivaalit luottavat edelleen laajaan esiintyjäkaartiin. Viikon aikana Kaustisen lavoilla raikaa yli 3 500 esiintyjää ja konsertteja on tarjolla yli tuhat.

Kansanmusiikkijuhlat järjestetään 7.–13. heinäkuuta.