1. yle.fi
  2. Uutiset

Sarkozya salakuunneltiin – valehtelusta syytetty oikeusministeri torjuu erovaatimukset

Ranskan entisen presidentin puhelinta salakuunneltiin osana vaalirahatutkintaa. Oikeusministeri Taubira on väittänyt kuulleensa urkinnasta vasta viime viikolla. Pääministerin mukaan tälle kerrottiin asiasta jo helmikuussa.

Ulkomaat
Christiane Taubira.
Christiane Taubira.Etienne Laurent / EPA

Ranskan entisen presidentin Nicolas Sarkozyn puhelimen salakuuntelusta on syntynyt Ranskassa sakea soppa. Sarkozyn oppositiossa oleva konservatiivinen UMP-puolue vaatii sosialistista oikeusministeriä Christiane Taubiraa eroamaan asian vuoksi.

Taubira on kertonut kuulleensa osana viranomaisten vaalirahatutkintaa tehdystä puhelinkuuntelusta vasta viime viikolla, kun Le Monde -lehti uutisoi siitä. Pääministeri Jean-Marc Ayrault kuitenkin paljasti tiistai-iltana France 2 -televisiokanavalle, että hänelle ja Taubiralle kerrottiin asiasta jo helmikuussa. Ayrault painotti, ettei heille ole paljastettu kuuntelussa saatuja tietoja.

Myös Pariisin syyttäjänvirasto on vahvistanut, että hallitukselle on kerrottu "tutkinnan tietyista elementeistä".

– En ole valehdellut, enkä aio erota, Taubira vastasi UMP:n esittämiin erovaatimuksiin tänään keskiviikkona.

Ranskan viranomaiset ryhtyivät salakuuntelemaan ex-presidentin puhelinta osana viime vuonna aloitettua tutkintaa, jossa selvitetään Sarkozyn Libyan syrjäytetyltä johtajalta Muammar Gaddafilta vuoden 2007 vaalikampanjaan mahdollisesti saamaa vaalirahoitusta. Sarkozy on kiistänyt hämäräperäisen vaalirahan olemassaolon.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi