96-vuotias Anja Salo julkaisi kolmannen runokirjansa

Anja Salo kirjoittaa ahkerasti runoja. Liki sadan vuoden iästä huolimatta tekstiä syntyy tasaiseen tahtiin, ja runoista on julkaistu kolme omakustanteista runokirjaa.

sanataide
Anja Salo
Kati Jurkko / Yle

Anja Salo istuu pyörätuolissa hieman jännittyneenä, sillä Oulun Mäntykodissa juhlistetaan Anjan kolmatta runokirjaa Askel askeleelta.

– Tämä tekee hyvää sydämelle, mutta kun ei tuo ääni oikein kulje, Anja harmittelee flunssaansa.

96-vuotias Anja Salo on kirjoittanut aina. Tarinat, ajatukset ja mietteet kirjoittuvat yön tunteina omassa kodissa pieneen siniseen ruutuvihkoon.

– Ne tulee minun sydämestäni, ne ovat sisimmän elämän juttuja. Ne eivät ole tästä maailmasta, vaan annetaan ihmisille tuolta korkeuksista, kuvailee Anja kirjoittamistaan.

Ruutuvihkojen runoista on julkaistu kolme omakustanteista runokirjaa: Pitkospuita pitkin (2010), Elämästä minä kirjoitan (2012) ja Askel askeleelta (2013). Teemat käsittelevät luontoa, Lappia, Jumalan läheisyyttä ja ihmissuhteita.

Runot kertovat elämän vaiheista

Anja Salo on asunut viimeiset neljäkymmentä vuotta Oulussa. Elämä on heitellyt häntä oikeille ja henkisille evakkomatkoille. Jäljelle on jäänyt ikävä Lappiin.

Vaatimattomista oloista Savukoskelta lähtenyt Anja avioitui 18-vuotiaana, sai neljä lasta ja jäi lopulta sotaleskeksi miehensä kaaduttua Tornion taisteluissa toisessa maailmansodassa. Toisen kerran Anja jäi leskeksi 1960-luvulla. Rakkautta Anja käsittelee runoissaan usein juuri luopumisen näkökulmasta.

Anja kertoo, että hänen elämässään on tapahtunut raskaita asioita, jotka hän on saanut purettua mielestään kirjoittamalla.

– En ole niistä pystynyt edes kertomaan, mutta vaikeimmastakin asiasta olen kirjoittanut. Lapsilleni ja lapsenlapsillenihan minä kirjoitan.

HAIHTUVA MUISTO

Sinun ja minun suudelmat

kauan sitten olleet,

nuoruuden kyynelillä kastuneet

jäävät elämään sieluuni,

kunnes tulen huomaamaan

sinun tummien, palavien,

rakkaitten silmiesi muisto

ei enää matkaani seuraa.

Kuuma suukko on

kylmyyteen menehtynyt.

Poromiehen tytär Savukoskelta

Anja oli jo kansakoulussa hyvä kirjoittamaan aineita. Yksi aine oli Aleksis Kivestä, jota hän ihaili suunnattomasti.

– Siinä oli yksi ainoa virhe, kun minä kirjoitin että Aleksis Kivi syntyi kyläläärin poikana. Mutta opettaja luokan edessä kehui sitä ainetta ja monet olivat kateellisia, naurahtaa Anja.

Vielä nytkin runoissa näkyy rakkaus kotiseutua Savukoskea kohtaan.

– Usein palaan mielessäni tuntureitten taakse, poron oikopoluille ja poroerotukseen. Isä otti porokelkkaan mukaan, käytiin ruokkimassa poroja. Oi että ne olivat onnellisia aikoja!

Poromiehen tyttärelle luonto on luonteva aihe runoihin.

– Minä tykkäisin että jokainen paneutuisi enemmän luontoon. Sieltä saisi rakkautta itselleenkin, kun sitä sieltä annetaan, hän toivoo.

Kunnioitettava yhdeksänkymmenen kuuden vuoden ikä ei hidasta Anjan rakkautta kirjoittamiseen.

– Kyllä se on vieläkin ihan helppoa. Ja näitä runoja tulee vielä lisää, jos minä vain vielä elän.

SYNTYMÄPÄIVÄNÄ

Olen syksyllä syntynyt lapin yössä

kun tuikkivat tähdet syttyivät,

siellä olen kasvuni kasvanut

mutta muualla vanhentunut.

Täytin monta,

monta vuotta,

Jumalaa armollista korkeasta iästäni

en kiitä suotta.

Elää tahtoisin vieläkin

sydämin kiittävin nähdä huomisen,

nousun auringon,

laskun illan suun.