Keskusareenan Bjurström: "Katselen sivusta seuraavat neljä kuukautta"

Tampereen Keskusareena Oy:n toimitusjohtaja uskoo, että yhtiö pääsee vielä mukaan toteuttamaan Tampereen keskustaan junaradan päälle suunniteltua keskusareenaa. Kaupunki ilmoitti torstaina, että se alkaa neuvotella areenan toteuttamisesta myös muiden kuin Tampereen Keskusareena Oy:n kanssa.

Kuva: Jan Hynnä / Yle

Tampereen Keskusareena Oy:n toimitusjohtaja Rikard Bjurström otti uutisen Kansi ja keskusareena -hankkeen uudesta käänteestä vastaan ristiriitaisin tuntein.

Haikeutta toimitusjohtajassa aiheuttaa se, että hän joutuu nyt hankkeen sivustakatsojaksi.

– Olen tehnyt viisi vuotta kovasti töitä sen eteen, että areena tulee. Nyt katselen sivusta seuraavat neljä kuukautta, kun lähdetään hakemaan uutta konseptia, Bjurström sanoo.

Kaupunki ja NCC hakevat uusia kumppaneita

Tampereen kaupunki tiedotti torstaina, että rakennusyhtö NCC ja kaupunki alkavat neuvotella areenan toteuttamisesta myös muiden kuin Tampereen Keskusareena Oy:n kanssa.

Kaupunki on kyllästynyt siihen, että yhtiö ei ole saanut hankkeen rahoitusta kasaan.

Bjurströmin mielestä myönteistä uutisessa on se, että hanke viimein lähtee käyntiin. Hän uskoo kuitenkin, että Tampereen Keskusareena Oy on mukana jälleen sitten, kun yhtiö saa rahoituksen kuntoon.

– Muutama viikko sitten selostin tilanteen kaupungille ja kaupunki on tehnyt siitä johtopäätökset. Uskoimme, että olisimme saaneet rahoituksen järjestettyä helmikuun aikana. Nyt rahoitus on kasassa heinäkuussa, Bjurström sanoo.

Viivästystä hän perustelee sillä, että hanke on niin suuri.

– Kun on kyse 100 miljoonasta eurosta, siihen menee kohtalaisen pitkä aika, Bjurström sanoo.