Länsi-Savo -konserni osti Länsi-Saimaan Sanomat

Konsernin paikallislehtiä julkaisevan ESV-Paikallismedian kerrotaan hankkineen osake-enemmistön Kustannus Oy Yhteissanomista.

media
Länsi-Saimaan Sanomien toimitus
Tuuli Teittinen / Yle

Länsi-Savo -konserni on ostanut Länsi-Saimaan Sanomat. Lehdestä tulee kymmenes Länsi-Savo konsernin omistama paikallislehti.

Kauppahintaa ei kommentoida. Hankinnan tiimoilta ei ole toistaiseksi tiedossa sisällöllisiä muutoksia, kertoo Länsi-Savo konsernin hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikka.

– Ajan saatossa katsotaan minkälaisia kehitystavoitteita lehdelle asetetaan. Tämä istuu kuitenkin maantieteellisesti hyvin meidän paikallislehtiryhmään.

Lehden toimitus sijaitsee Savitaipaleella. Savitaipaleen lisäksi lehteä julkaistaan kolmessa kunnassa: Suomenniemellä Mikkelissä, Lemissä ja Taipalsaaressa.

Länsi-Saimaan Sanomat ilmestyy kahdesti viikossa. Levikki on 4 503 kpl. Lehdessä työskentelee kuusi henkilöä.

Länsi-Saimaan Sanomien lisäksi Länsi-Savon paikallislehtiryhmään kuuluvat Juvan Lehti, Kangasniemen Kunnallislehti, Pitäjänuutiset, Joroisten Lehti, Joutseno, Luumäen Lehti, Puruvesi, Keskilaakso, Kaakonkulma ja Länsi-Saimaan Sanomat.