Helsingin kesäolympialaisten soihtu huutokaupataan – lähtöhinta 90 000 euroa

Helsingissä on lauantaina mahdollisuus lunastaa itselleen palanen suomalaista historiaa. Kaupan on nimittäin vuoden 1952 kesäolympialaisten soihtu.

urheilu
Helsingin kesäolympialaisten soihtu
Vuoden -52 kesäolympialaisten soihtu huutokaupataan.Rahaliike Holmasto

Rahaliike Holmaston huutokaupassa myyntiin tuleva soihtu on alkuperäisessä kunnossaan, mutta hyvälaatuinen. Soihtua ei ole korjattu tai saatikka puhdistettu.

– Soihdussa on edelleen nähtävissä palamisen jälkeä ja kulumaa, kuvailee Rahaliike Holmaston toimitusjohtaja Christian von Schantz.

Soihtu on peräisin aikoinaan kesäolympialaisten soihtuviestitoimikunnassa vaikuttaneen henkilön jäämistöstä.

– Perilliset päättivät luopua soihdusta.

Helsingin kesäolympialaisiin valmistettiin kaikkiaan vain 22 soihtua, joten myyntikohde on hyvin harvinainen. Harvinaisuutta lisää vielä se, että osa soihduista varastettiin soihtuviestin alkutaipaleella Kreikassa.

– Soihtuviesti alkoi Kreikasta ja siellä soihtuja varastettiin neljä kappaletta. Myös Pohjanmaalla varastettiin yksi soihtu, muistelee von Schantz.

Mahdollisuus siihen, että soihtu olisi juuri se sama soihtu, jolla juoksijalegenda Paavo Nurmi sytytti stadionin olympiatulen on olemassa. Asiaa ei voida kuitenkaan todistaa.

– Soihtuja kun ei numeroitu niin ei enää tiedetä, että mikä on mikä. Soihtuja ei ole tehty samanaikaisesti. Ne valmistettiin useammassa erässä ja niissä on joitakin pieniä eroja, von Schantz kertoo.

Helsingin kesäolympialaisten soihdut on valmistettu hopeoidusta messingistä. von Schantzin mukaan nyt myytävän soihdun lähtöhinta on "vain" 90 000 euroa. Yksi soihduista kaupattiin joitakin vuosia sitten pariisilaisessa huutokaupassa peräti 350 000 euron hintaan.

– Summa on kohtuullinen siihen nähden.

von Schantz kertoo, että soihdun ostaminen voi kiinnostaa ympäri maailman.

– Olympialiike on kansainvälinen. Huipputuote tällä alalla on Suomen kesäolympialaisten soihtu, kun niitä valmistettiin niin vähän.