Rauma siirtämässä satamalaajennuksen Ulko-Petäjäkseen myöhemmäksi

Rauman kaupunginhallitus on antamassa sataman johtokunnalle ohjeen, jonka mukaan konttisataman ja -laiturin jatke toteutetaan nopesti. Ulko-Petäjäs-hanke sen sijaan siirtyy tulevaisuuteen.

talous
Rauman satama.
Rauman satama.Yle

Rauma on linjaamassa uusiksi satamainvestointejaan. Kaupunki siirtää Ulko-Petäjäksen kenttä- ja täyttötyötä eli sataman laajentamista myöhempään ajankohtaan ja keskittyy ensin konttisataman ja -laiturin jatkamiseen.

Rauman kaupunginhallitus päättää uusista konserniohjeista tänään kaupunginjohdon esitysten pohjalta. Uuteen linjaukseen vaikuttaa vahvasti se, että satamaoperaattorin mukaan lisätilaa ei tällä hetkellä tarvita.

Ei sijoituksia ilman tuottoa

Kaupunginjohtaja Kari Kosken mielestä Rauman on syytä toteuttaa investoinnit kiireellisyysjärjestyksessä ennakoitavissa olevan todellisen tarpeen ja investoinnin taloudellisen kannattavuuden perusteella.

– Ulko-Petäjäksen hankkeeseen on suunniteltu laitettavan ensi vaiheessa noin 20 miljoonaa euroa. Kun nyt operaattori on ilmoittanut, että sitä ei tässä vaiheessa tarvita, niin emme voi sijoittaa tuollaista summaa ilman että sillä on mitään tuottoa, Koski toteaa.

Ulko-Petäjäksen luvat odottamassa

Kosken mukaan Raumalla on nyt syytä keskittyä sataman kokonaiskilpailukyvyn parantamiseen. Ulko-Petäjäksen kenttä- ja täyttötyöt voivat odottaa myöhempään ajankohtaan.

– Kun sille tulee taloudellisesti perusteltu todellinen tarve, niin se voidaan heti toteuttaa, koska luvat ovat jo kunnossa. Hankkeen vesioikeudellinen lupa on voimassa vuoteen 2021, Koski toteaa.

Panoksia konttiliikenteen kilpailukykyyn

Konttisataman ja –laiturin investoinnit kaupungin johto näkee hyvin tarpeellisiksi ja kiireellisiksi.

– Rauma on länsirannikon suurin konttisatama ja nyt suunniteltu investointi kohdistuu pääosin kasvavan konttiliikenteen kilpailukyvyn ylläpitoon ja parantamiseen.

Kaupunginhallitus päättää konserniohjeen antamisesta maanantaina.

Raumalla on myös vastustettu voimakkaasti sataman laajennusta Ulko-Petäjäkseen. Asiaa vastustamaan on perustettu myös kansanliike ja asiasta on tehty valituksia. Valittajien mukaan laajennus tuhoaa tärkeitä luontoarvoja.