Ruplan arvon aleneminen näkyy Kuusamon matkailussa

Venäläismatkailijat ovat käyttäneet rahaa vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Idän charter-matkailun ensi talven näkymät vielä hämärän peitossa.

Kotimaa
Ruka Kuusamo
Venäläisten matkailijoiden määrä on kasvanut Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa helmi-maaliskuussa merkittävästi viime vuodesta.Yle / Ensio Karjalainen

Ruplan arvon aleneminen näkyy Ruka-Kuusamo -matkailualueella venäläisten ostoskäyttäytymisessä. Rukakeskuksen toimitusjohtaja Ville Aho sanoo, että venäläiset ovat käyttäneet tänä talvena aikaisempia vuosia vähemmän rahaa lomamatkoillaan.

- Ruplan arvo euroon verrattuna on laskenut viimeisen vuoden aikana noin 20 prosentilla. Sehän tarkoittaa, että venäläiselle matkustaminen on 20 prosenttia kalliimpaa, kuin aikaisemmin.

- Mikäli Euroopan Unionin kaupalliset pakotetoimet Ukrainan kriisin vuoksi laajenevat Venäjän suuntaan, voivat pakotteiden vaikutukset näkyä erityisesti ensi talvikauden matkailussa, Ville Aho arvelee.

Charter-matkailussa suurimmat vaikutukset

Matkanjärjestäjät joutuvat painimaan isojen riskien kanssa, kun heidän pitää hyvissä ajoin miettiä, että kannattaako riskiä charter-koneen kanssa ottaa.

Ville Aho

Matkailuväki Ruka-Kuusamon alueella katselee Ahon mukaan hieman huolissaan Ukrainan kriisiä ja Venäjän tilannetta.

- Jos EU:n painostuskeinoja Venäjän suuntaan ryhdytään käyttämään, niin se varmaan tulee myös meilläkin näkymään.

- Autoileviin lähialuevenäläisiin kriisi vaikuttaa vähemmän. Charter-matkailussa vaikutukset voivat olla suurempia. Matkanjärjestäjät joutuvat painimaan isojen riskien kanssa, kun heidän pitää hyvissä ajoin miettiä, että kannattaako riskiä charter-koneen kanssa ottaa, Aho pohtii.

Kuusamoon on lentänyt viimeisten vuosien aikana uudeksi vuodeksi useita charter-koneita Venäjältä ja Ukrainasta.

Kuusamossa kävi vuonna 2012 yli 100 000 ulkomaalaista matkailijaa, joista noin puolet oli venäläisiä.