Sipilä: Keskustan eurovaaliehdokkaiden kannoissa on "vivahde-eroja"

Keskustan puheenjohtaja ei näe ongelmaa siinä, että puolueen ehdokkailla on erilaisia näkemyksiä esimerkiksi suhtautumisessa Natoon ja Venäjä-pakotteisiin.

politiikka
Juha Sipilä
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä puolueen eurovaaliehdokkaiden kantojen välillä on vain "vivahde-eroja". Hän ei näe ongelmaa siinä, että ehdokkailla on toisistaan ja myös puoleen linjasta poikkeavia näkemyksiä esimerkiksi suhtautumisessa Natoon ja Venäjä-pakotteisiin.

- Minusta on hyvä, että meidän ehdokkaat ottavat kantaa. Eikä sekään haittaa mitään, jos on vähän erilaisia kantoja, Sipilä sanoi Yle Uutisten haastattelussa maanantaina.

Hän huomautti, että esimerkiksi Nato-kysymykseen löytyy kaikista puolueista sekä kyllä- että ei-kantoja.

Pentikäinen kannattaa Nato-jäsenyyttä – Väyrynen pidättäytyisi Venäjä-pakotteista

Eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen kirjoitti viikonloppuna blogissaan (siirryt toiseen palveluun) kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Keskustan puoluekokouksen linjauksen mukaan asia ei ole nyt ajankohtainen, eikä Sipilä usko kannan muuttuvan myöskään tulevassa puoluekokouksessa.

Toinen ehdokas, puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen puolestaan vaati keskustalaisen Suomenmaan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) Suomea pidättäytymään Venäjä-pakotteista ja niitä koskevasta äänestyksestä. Sipilä itse katsoo, että Suomen pitää pyrkiä olemaan asiassa EU:n linjalla.

Sipilä sanoo olevansa tyytyväinen siihen, miten Suomi on toiminut Ukrainan kriisin yhteydessä.

- Ei minulla suurta huomautettavaa Suomen ulkopoliittisen johdon toiminnalle tässä, tasavallan presidentin johdolla, ole. Minusta on toimittu loogisesti ja johdonmukaisesti, hän sanoi.