YouTube-hitit sen tekivät: "Sara Maria tällä hetkellä Pietarsaaren kuuluisin asukas"

Pietarsaaren kaupunki ottaa osansa maailmanlaajuiseksi YouTube-kuuluisuudeksi nousseen Sara Maria Forsbergin maineesta. Hänen videoitaan on katsottu yli kymmenen miljoonaa kertaa. Kaupunginjohtaja luovuttaa hänelle kaupungin avaimen tiistaina pidettävässä tilaisuudessa.

viihde
Smoukahontas eli Sara Forsberg.
Smoukahontas eli Sara Forsberg kävi vierailulla YleX Aamussa 14. maaliskuuta.Yle

Kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson hehkuttaa myös kotikaupungin saaneen osansa 19-vuotiaan Sara Marian menestyksen tuomasta positiivisesta ja laajasta huomiosta.

–Sara Marian menestys osoittaa sosiaalisen median voiman lahjakkuuden esiintuomisessa. Voimme olla ylpeitä siitä, että kaupungissamme on juuri tällainen monipuolisesti lahjakas nuori henkilö, jolla on ilmeisimmin edessään loistava tulevaisuus, sanoo kaupunginjohtaja tiedotteessaan.

Hän pitää Sara Mariaa myös hyvänä esimerkkinä siitä, että Pietarsaari on hyvä paikka ponnistaa maailmalle.

Kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson luovuttaa kaupungin avaimen Sara Maria Forsbergille tiistaina iltapäivällä.