1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Venäjän duuma käsittelee Krimin liittymishanketta

Presidentti Putin on virallisesti kertonut Venäjän parlamentille Krimin ja Sevastopolin halusta liittyä osaksi Venäjää. Hän myös ilmoitti kannattavansa hanketta. Duuma äänestää asiasta iltapäivällä.

Ulkomaat

Venäjän parlamentti duuma käsittelee parhaillaan Krimin ja Sevastopolin kaupungin liittämistä Venäjän liittovaltion osiksi.

Käsittelyn aluksi presidentti Vladimir Putin ilmoitti duuman molemmille kamareille Krimin tasavallan parlamentin ja Sevastopolin kaupunginvaltuuston tekemistä hakemuksista. Duuman on määrä äänestää asiasta myöhemmin tänään.

Putin ilmoitti kannattavansa itse hakemuksien hyväksymistä. Hän on jo hyväksynyt liitosta koskevan Venäjän ja Krimin välisen sopimusluonnoksen. Jos sopimus hyväksytään, sen allekirjoittavat Putin yhdessä Krimin johdon kanssa.

Krim haluaa liittyä Venäjän liittovaltioon tasavallan statuksella. Sevastopolista puolestaan tulisi liittovaltioon kuuluva kaupunki, jolla on erillisasema.

Krimillä ja Sevastopolissa järjestettiin sunnuntaina kansanäänestys, jossa tulosten mukaan lähes 97 prosenttia äänestäneistä kannatti liittymistä Venäjään. Eilen maanantaina Venäjän presidenttyi Vladimir Putin allekirjoitti asetuksen, jolla tunnustettiin Krimin irtautuminen Ukrainasta ja itsenäisyys.

Lähteet: Reuters, Itar-Tass, AP

Lue seuraavaksi