Halvatkin aurinkolasit suojaavat haitalliselta uv-säteilyltä

Esimerkiksi lasten laseihin saa kuitenkin rahalla lisää käyttömukavuutta, sanoo optikkoalan asiantuntija. Aurinkolasimarkkinoilla kuluttajan on syytä olla tarkkana.

terveys
Aurinkolasit.
Niina Ryyppö / Yle

Lähes kaikki aurinkolasit suodattavat haitallista uv-säteilyä. Suojauksen tason sijaan lasien hintaan vaikuttavat enemmän muut tekijät kuten linssin laatu ja kehysmateriaalit.

Suomen optisen toimialan toimitusjohtajan, optikko Panu Tastin mukaan aurinkolasikeskustelussa ajaudutaan usein sivuraiteelle silloin, kun puhutaan pelkästään uv-suojauksesta.

- Kun laseissa on CE-merkki, se todistaa uv-suojauksen toimivan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä optiikan tai lasien yleisen laadun kanssa. Lähtökohtaisesti voi luottaa, että Suomessa myytävissä laseissa on uv-suojaus, ainakin suurimmassa osassa, hän sanoo ja jatkaa:

- Mikä tahansa muovista valmistettu väline, jonka silmien eteen laittaa, blokkaa uv-säteilyn pois. Se on muovin ominaisuus.

Suomen Silmälääkäriyhdistyksen puheenjohtaja Eija Vesti on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa tosin halvoissa laseissa on halvat uv-suojaukset.

- Toiset muovit imevät uv-säteilyä paremmin kuin toiset. Toisaalta on parempi, että säteilyn tiellä on edes jotakin muovia.

Aurinkolasit käyttötarkoituksen mukaan

Panu Tast huomauttaa, että aurinkolasikaupoille aikovan kuluttajan kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin lasien ce-merkintään sekä uv-suojauksesta kertoviin tarroihin.

Mikä tahansa muovista valmistettu väline, jonka silmien eteen laittaa, blokkaa uv-säteilyn pois.

Panu Tast

Hän kiteyttää aurinkolasien tehtävän kolmeen kohtaan: uv-säteilyn pois suodattamiseen, valon määrän ja häikäisyn vähentämiseen sekä näkösuorituksen parantamiseen.

Eri käyttötarkoituksiin myydään erilaisia laseja. Esimerkiksi kalastukseen, pyöräilyyn tai autoiluun on omansa.

- Jos korostetaan tai suljetaan jokin väri pois, näkösuoritusta voidaan parantaa. Vaikka ampujan tai golfin pelaajan suoritusta voidaan parantaa valitsemalla sopiva linssi, Tast selvittää.

Suojaamattomat silmät oireilevat

Laseilta vaaditaan erityisominaisuuksia myös esimerkiksi vesillä, jolloin säteily heijastuu vedestä tehokkaasti silmille ja iholle. Jos aurinkolaseja ei käytä lainkaan, voi seurata monenlaisia ongelmia.

Ultraviolettisäteily saattaa aiheuttaa esimerkiksi lumisokeuden, jossa sarveiskalvon pinta reagoi säteilyyn tulehduksella. Suomen Silmälääkäriyhdistyksen Eija Vesti vertaa lumisokeutta ihon palamiseen.

- Kun silmän pinta saa säteilyä, se kärsii ja voi tulehtua. Kipu tulee viiveellä kuten punoittava iho. Silmän pinta on sillä tavalla haavainen, että se tekee kipeää.

Vestin mukaan huonot aurinkolasit saattavat osaltaan lisätä harmaakaihin ja silmäpohjan rappeuman riskiä. Puhutaan kuitenkin vuosista, eikä halvoilla laseilla varsinaisesti saa silmiään pilattua, hän sanoo.

- Halvat lasit suojaavat kuitenkin pitkälti lumisokeudeltakin.

Muun muassa edullisia laseja maahantuovan ja myyvän Suomen Erikoistukun mukaan lasien hinta ei vaikuta uv-suojauksen tasoon, mutta näkyy kyllä kehysmateriaaleissa ja linsseissä.

Kympin aurinkolasit ovat yleensä muovikehyksissä. Isommalla rahalla saa vaikka lentokonealumiinista käsintehdyt lasit.

- Meillä on kaikissa laseissa samantasoinen uv-suojaus. Markkinoilla voi olla myös niitä, joissa ei ole. Vaikea ottaa kantaa muiden myymiin laseihin ja niiden suojaukseen, toimitusjohtaja Jani Vipusaari sanoo.

Optikko: "Huonot lasit vääristävät todellisuuden"

Aurinkolaseissa rahalla saa myös käyttömukavuutta. Suomen optisen toimialan toimitusjohtaja, optikko Panu Tast huomauttaa, että ongelmat tulevat usein esille esimerkiksi lasten aurinkolaseissa.

Tast pitää hyvänä sitä, että vanhemmat osaavat nykyään suojata lastensa silmät aurinkolaseilla, mutta toivoo vanhempien miettivän, millaiset lasit lapselle laitetaan.

Kun silmän pinta saa säteilyä, se kärsii ja voi tulehtua. Kipu tulee viiveellä kuten punoittava iho.

Eija Vesti

Lapsen silmät ovat uv-säteilylle erityisen herkät ja altistus myös kumuloituu iän myötä.

- Usein mennään metsään siinä, että otetaan lapselle marketin kassalta kympin lasit ja sitten ihmetellään, miksei lapsi halua pitää laseja. Halpojen lasien linssejä ei ole valmistettu samoilla kriteereillä kuin hintavampia laseja. Halvoissa laseissa on usein prässätty linssi, joka aiheuttaa vääristymiä, mikä puolestaan seuraa esimerkiksi päänsärkyä.

Hänen mukaansa kympin tai parin aurinkolaseissa on harvoin optisesti valmistetut linssit.

- Se tarkoittaa väistämättä sitä, että lasit tarjoavat käyttäjälleen muunneltua totuutta.

Jos ostaa auton, hinta kertoo laadusta. Sama on aurinkolaseissa, vertaa myös Suomen Silmälääkäriyhdistyksen Eija Vesti.

Esimerkiksi viiden ja 30 euron laseissa erot ovat pieniä, mutta kun hinta kipuaa yli sadan euron, erot ovat huomattavat.

- Kun puhutaan todella kalliista laseista, muutkin asiat rupeavat maksamaan. Sangat, design ja värikin lisäävät hintaa.