1. yle.fi
  2. Uutiset

Lähimyllyn jauhot kiinnostavat kotileipureita

Pienmyllyjen toiminta on ollut viime vuodet kasvussa. Paikallisessa myllyssä jauhettu jauho on lisännyt kysyntää – ei räjähdysmäisesti, mutta hieman. Kasvanut kysyntä on huomattu myös Kainuussa.

Kotimaan uutiset
Rukiintähkiä
Yle

Suomessa viimeisen 40 vuoden aikana pienmyllyjen määrä on tippunut yli 1000:sta noin 50:een, mutta jäljelle jääneiden tulevaisuus näyttää aiempaa valoisammalta.

Kainuussa pienmyllyjä on tällä hetkellä vain muutama. Hietalahden Mylly Sotkamon Rimpilänniemellä on toiminut viime vuosina nousujohteisesti, vaikka myllyllä on luovuttu vehnätuotteista.

– Ilmeisesti uusia leipureita tulee koko ajan mukaan, koska jauhoja menee aikaisempaa enemmän, kertoo viljelijä-mylläri Juha Mustonen.

Hietalahden Myllyllä jauhetaan pääosin luomuna tilalla kasvavaa omaa viljaa, pääosin ruista ja ohraa. Ulkopuolisen viljoja jauhetaan entistä vähemmän.

Kansalaisten kiinnostus lähi- ja luomuruokaa kohtaan on kasvanut, mutta Kainuussa sillä ei ole suurta merkitystä.

– Kiinnostus on melko tasaista ja Kainuussa liikkeet eivät ole yhtä nopeita kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, missä on paljon opiskelijoita ja toisaalta paljon hyvätuloisia ja koulutettuja ihmisiä. Siellä liikkeet ovat vielä voimakkaampia, kertoo Juha Mustonen.

Korjaus 20.3.2014 klo 8:09: Tarkennettu myllyn sijainti Rimpilänniemelle.

Lue seuraavaksi