Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtoriksi Anneli Pauli

Uusi rehtori Anneli Pauli on dosentti sekä maa- ja metsätaloustieteiden tohtori. Pauli siirtyy Lappeenrantaan tiedekeskus Heurekan johtajan paikalta. Hän aloittaa tehtävässään 1.7.2014.

Kotimaa
Anneli Pauli on valittu Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtoriksi.
Teemu Leinonen / LUT

Lappeenrannan teknillisen yliopiston uudeksi rehtoriksi on valittu dosentti, maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Anneli Pauli (58).

Hän on työskennellyt Euroopan komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston varapääjohtajana sekä komission yhteisen tutkimuskeskuksen varapääjohtajana. Hän on toiminut myös Suomen Akatemian ylijohtajana ja pääsihteerinä.

Anneli Pauli haluaa rehtorina nostaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston kansainvälisesti arvostetuksi yliopistoksi ydinosaamisalueillaan, joita ovat vihreä energia ja teknologia, kestävän kilpailukyvyn luominen ja kansainvälisenä Venäjä-yhteyksien rakentajana toimiminen.

Anneli Pauli on Aalto-yliopiston kunniatohtori ja Jyväskylän yliopiston hallituksen jäsen. Pauli on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistosta aiheenaan metsäteollisuuden jätevesien biologinen puhdistus.

Lappeenrantaan Pauli siirtyy tiedekeskus Heurekan johtajan tehtävästä.

Uusi rehtori aloittaa Lappeenrannassa 1.7.2014. Toimikausi kestää neljä vuotta. Nykyinen rehtori Ilkka Pöyhönen on toiminut rehtorina kuusi vuotta, ja hänen toimikautensa päättyy 30.6.2014.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus