1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Jukka Takalon vähemmistömyönteinen kappale kiellettiin seurakuntakonsertissa - "Ei sopivaa musiikkia yleisölle"

Takalon oli määrä esiintyä keskiviikkona Oulussa Yhteisvastuukonsertissa, mutta mies peruutti esiintymisensä, koska ei kokenut itseään tervetulleeksi tilaisuuteen. Seurakunta perustelee Jokainen on vähän homo -kappaleen kieltämistä sen sopimattomuudella tilaan ja yleisölle.

Kuva: Yle

Oulun tuomioseurakunnan diakoniatyöntekijä Kaisa Jaakkola kertoo pyytäneensä Jukka Takaloa esiintymään Yhteisvastuutapahtumaan syksyllä.

– Silloin keskusteltiin siitä, että tila ja yleisö ratkaisevat tilaisuuden luonteen. Keskustelimme Jukan kanssa tällä viikolla ohjelmistosta ja esitimme toiveen, ettei hän esittäisi Jokainen on vähän homo -laulua, Jaakkola sanoo.

Keskusteltiin siitä, että tila ja yleisö ratkaisevat tilaisuuden luonteen.

Kaisa Jaakkola

Hän kertoo tiimin kuunnelleen kappaleen, miettineen asiaa ja päätyneen ratkaisuun, ettei laulu ole tilaan ja tapahtumaan sopiva.

Jaakkola harmittelee kovasti, ettei Takalo ole esiintymässä.

Takalo: Biisin pointti mennyt jollain ohi

Takalo sai tietää kappaleen kieltämisestä tiistaina sähköpostitse. Mies kertoi asiasta omilla Facebook-fanisivuillaan ja ilmoitus keräsi välittömästi suuren huomion.

– Minulle ilmoitettiin, että voit tulla esiintymään, mutta Jokainen on vähän homo – biisiä ei sovi esittää. Päätin, että jos minua kielletään esittämästä jotain kappaletta, niin lauluntekijä ei ole tervetullut.

Päätin, että jos minua kielletään esittämästä jotain kappaletta, niin lauluntekijä ei ole tervetullut.

Jukka Takalo

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun nelisen vuotta sitten syntynyt kappale herättää kohua Suomessa. Takalo tietää, että provosoiva otsikko säikäyttää joitain ihmisiä.

– Yleensä kun olen antanut biisin tekstin luettavaksi, niin he ovat ymmärtäneet että tämä kappale ei ole rienaava vaan kertoo ihmisten samanarvoisuudesta ja monenlaisuudesta, artisti selvittää.

Jukka Takalon mielestä kirkon järjestämässä tilaisuudessa pitäisi olla tilaa moniäänisyydelle.

– Mielestäni minun ei taiteilijana pitäisi evankelisluterilaisen kansankirkon tilaisuudessa suostua sen rajoittuneisuuteen, sillä se ei ole mikään suljettu lahko. Varsinkin, kun on kyse yhteisvastuusta.

Jukka Takalo aikoo suhtautua keikkapyyntöihin avoimesti myös jatkossa.

– Käyn keikoilla vaikka missä, enkä mielelläni kieltäydy kutsuista. Mutta pitää muistaa, että olen lauluntekijä ja esitän aina vain omia biisejäni. Silloin myös saa artistin paikalle nahkoineen karvoineen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Rumba.