Miten voisit laskea elintasoasi?

Maan hallitus sopii kehysriihessä valtion tuloista ja menoista neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Luvassa on veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Miljardien eurojen sopeutustoimet tulevat näkymään kansalaisten elintasossa. Miten sinä laskisit omaa elintasoasi? Mistä leikkaisit omassa arjessasi?

Kotimaa
Tönkkösuolattua muikkua.
Tönkkösuolattua muikkua.Adam Bellgrau / Yle

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on sanonut, että velantaittamistavoite asettuu kolmen ja neljän miljardin euron väliin. Pääministerin mukaan hallitus varautuukin tekemään aikomaansa suuremmat menoleikkaukset ja veronkorotukset kehysriihessä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) puolestaan uskoo, että valtion talouden sopeutustarve on enimmillään kolme miljardia euroa.

Oppositiopuolue Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä arvioi, että Suomen säästötarve on jopa kahdeksan miljardia euroa. Sipilä on laskenut, että nykyiset tulot riittäisivät niihin menoihin, jotka valtiolla oli vuonna 2009. Sipilän mukaan Suomessa pitää palata elintasossa talousromahdusta edeltävään ajankohtaan.

Aineellisen elintason mittarina käytetään bruttokansantuotetta asukasta kohden. Siten mitattuna elintasomme on lähellä OECD-maiden keskitasoa (siirryt toiseen palveluun). Elintaso nousi vuosina 1999–2008 lähes 30 %:lla ja romahti vuonna 2009. Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna Suomen elintaso on jäänyt jälkeen kymmenisen prosenttia. Vielä vuosituhannen taitteessa suomalaisten ja ruotsalaisten elintasossa ei ollut juurikaan eroa.

Jotta valtion talous lähtisi paremmalle uralle, on edessä tiukka kuuri ja hyvinvointivaltion rönsyjä joudutaan leikkaamaan. Jos ja kun julkisista palveluista leikataan, mistä "saavutetuista eduista" sinun mielestäsi olisi järkevintä luopua?

Jos elintason laskeminen on välttämättömyys, miten sinä sen teet? Kun varaa entiseen elämään ei ole, mistä leikkaat omassa kulutuksessasi ensimmäiseksi? Mitä konkreettisia säästökohteita löydät elintavoistasi? Vai onko elintasosi jo nyt kriittisellä rajalla? Jos niin on, mitä lisäleikkaukset saattavat elämässäsi merkitä?

Huom! Tässä keskustelussa ei ole tarkoitus pohtia sitä, miten Suomen valtion talous olisi pitänyt hoitaa, vaan miettiä nykytilanteen vaikutusta ihmisten arkeen.