Porlammilla sittenkin opetusta – 8 opiskelijaa vaatii oikeutta jäädä lakkautettavaan lukioon

Opiskelu Porlammin lukiossa jatkunee vielä vuoden erikoisjärjestelyin. Lapinjärvi selvittää parhaillaan, miten kahdeksalle ensi kevään abiturientille voidaan vielä järjestää opetus lakkautettavassa lukiossa.

Porlammi, Lapinjärvi
Koululaisen penaali ja vihko

Lapinjärvi päätti helmikuun lopussa lakkauttaa Porlammin vanhan koulukeskuksen huonon kunnon ja sisäilmaongelmien takia. Yläkoulun oppilaat ja lukion opiskelijat on tarkoitus hajauttaa lähikuntien kouluihin. Kahdeksan tulevaa abiturienttia vaativat kuitenkin saada valmistua Porlammin lukiosta.

- He ovat vedonneet voimakkaasti oikeuteen käydä lukio loppuun siinä koulussa, johon heidät on aikoinaan otettu. Haluamme kunnioittaa tätä toivetta, mutta olemme myös tehneet tiettäväksi, että opetus tulee olemaan hyvin poikkeuksellista ja omatoimista, sanoo sivistystoimenjohtaja Juha Ronkainen

Ronkaisen mukaan asiasta on käyty keskusteluja lukion opettajien kanssa ja yhdessä päädytty siihen, että lukio-opetusta voidaan jatkaa pienimuotoisena vielä vuoden verran.

- Emme välttämättä pysty tarjoamaan joka ikisestä aineesta kelpoista opettajaa tai luokkatuntia, mikäli kyseistä kurssia haluaa opiskella vain yksi opiskelija. Kursseja tarjotaan muun muassa Isoverstaan kautta verkkokursseina ja opiskelu tulee olemaan pääsääntöisesti hyvin omatoimista.

Yläkoulun ja lukion lakkauttaminen tietää potkuja parillekymmenelle opettajalle Lapinjärvellä. Lukion erikoisjärjestely tarjoaa osalle lukion opettajista töitä vielä vuodeksi.

- Onhan tämä ilahduttava uutinen lukion virassa oleville, että voidaan edes osalle tarjota vielä hetkeksi töitä.