Rovaniemi: Kemijoen jää kestää kelkkailun

Rovaniemen kaupungin mukaan Kemijoen jää Rovaniemen keskustan kohdalla kestää moottorikelkkailun. Kaupungilta muistutetaan, että kelkkailijoiden on kuitenkin kuljettava merkityillä reiteillä.

moottorikelkkailu
Vettä jäällä Jätkänkynttilän sillalla Rovaniemellä
Rovaniemen kaupunki siirsi moottorikelkkareittiä piirun rantaan päin vedennousun takia Jätkänkynttilän alapuolella 18.3.2014 Jarmo Honkanen / Yle

Rovaniemen kaupunki mittautti jäänvahvuuden Kemijoen jääalueella kelkkareitin kohdalla useasta eri mittauspisteestä keskiviikkoaamuna. Mittauksen teki KAT eli Kemijoki Aqua Technology.

Jäätä on keskimäärin 30 senttiä. Vahvimmillaan jäätä oli Jätkänkynttilän sillan alapuolella, jossa sitä oli 65 senttiä. Tätä lukemaa ei ole otettu huomioon mitattaessa keskimääräistä jään paksuutta.

Kelkkareitin ulkoreunasta mitattuna noin 15 metriä kohti Kemijoen keskiväylää, löytyi jäänvahvuutta vielä 25 senttiä.

Keskiuomaa syytä välttää

Kelkkailua varten jäänvahvuus on Rovaniemen kaupungin mukaan siis riittävän hyvä ja turvallinen. Kemijoen keskialueella on kuitenkin useita sula-alueita ja jään vahvuus heikkenee selvästi kohti keskiuomaa tultaessa.

Kaupungilta varoitetaan, että Kemijoen poikki ei saa kulkea kävellen tai muullakaan tavoin missään nimessä.

Kaupungin työntekijät ovat siirtäneet moottorikelkkareittiä hieman lähemmäksi rantaa ja kisa-aluetta, koska jäälle noussut vesi ehti kastella osan reitistä. Rovaniemen kaupunki siirtää kelkkauran takaisin maanpäälle ensi maanantaina 24. maaliskuuta heti Talviuinnin MM-kisojen jälkeen.