1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Osallistu

"Nykypäivän Minna Canthit näyttävät, että menestyäkseen on tehtävä lujasti töitä"

Lenita Airisto, Sari Baldauf, Elina Lepomäki. Muun muassa heitä ehdotettiin nykypäivän Minna Cantheiksi Yle Savon kyselyssä. Julkisuuden henkilöiden lisäksi osa vastaajista piti tavallisia naisia yhtä vahvoina yhteiskuntamme merkkihenkilöinä.

Kuva: Juhani Forsman / Yle

Yle Savo kysyi Minna Canthin päivän kunniaksi, ketkä ovat niitä 2010-luvun ihmisiä, jotka kantavat eteenpäin Minna Canthin perintöä yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämisessä.

Vastaajien mukaan nykypäivän Minna Canthit tarttuisivat erilaisiin yhteiskunnallisiin oireisiin, kuten naisten kokemaan väkivaltaan. Myös epäkohtien syyt, kuten alkoholin käyttö, työttömyys, perheiden tila ja yhteiskunnan arvomaailma nousivat nykypäivän Minna Canthin käsiteltäviksi yhteiskunnallisiksi asioiksi.

- Naiskirjailijoihimme toivoisi pikkuisen enemmän Minnan henkeä, syvempää ja laajempaa analyysiä yhteiskunnasta, sanoo nimimerkki aika tarvitsee Minnansa.

Moni vastaajista oli sitä mieltä, että aivan tavalliset naiset voisivat olla aikamme Minna Cantheja, vaikkeivat olekaan millään lailla julkisuudessa. Näin toteaa esimerkiksi nimimerkki arjen prinsessat.

- Kyllä ne on ne ihan tavalliset arjen naiset, jotka tekevät kovaa täysipäiväistä työtä yhteiskunnassa. Minnoja on paljon, mutta he eivät yhtään hae sellaista julkisuutta ja laita potrettiaan oven eteen. Ei kaikki hienot naiset edes kuulu Facebookiin.

"Sini Saarelassa on tulevaisuuden realistin positiivisuutta"

Kommenteissa nostettiin esille myös joukko yksittäisiä naisia, jotka voisivat jatkaa Minna Canthin ohjaamalla tiellä. Heitä olivat muun muassa Lenita Airisto, Sari Baldauf, Elina Lepomäki, Eija-Riitta Korhola, Paola Suhonen ja Sini Saarela.

- Sini Saarelassa kiteytyi kaikki se, jota Suomen äänekäs nettikuoro ei ole uskaltanut tehdä. Hän ei etsinyt voittoa millekään taholle, ei tehnyt markkinatempausta protestoidakseen maailman suurimpiin kuuluvaa uhkaa, öljyn käytön laajenemista vastaan. Tätä tekoa ei olisi tehty, ellei olisi pohjimmiltaan uskoa siihen, että ihmiskunta voi muuttua jo ennen välitöntä katastrofia. Saarelassa on tulevaisuuden realistin positiivisuutta, kommentoi nimimerkki positiivisuutta ja rohkeutta.

Katse peiliin -nimimerkin mukaan edellä mainitut naiset tietävät ja näyttävät esimerkillään, että menestyäkseen on tehtävä lujasti töitä.

- Ei pidä valittaa ja syytellä muita.

Nykypäivän Minna Canth voisi olla yhtä hyvin mies

Nykypäivän Minna Canthina nähtiin myös miesten asioita ajavia henkilöitä, kuten miesten tasa-arvo-ongelmista puhuva Henry Laasanen.

- Miehethän tässä "tasa-arvon" mallimaassa on jätetty täysin oman onnensa nojaan. Eipä ole sellaista lakia, joka asettaisi naiset sukupuolen perusteella huonompaan asemaan, mutta miehiä syrjiviä lakeja on useita, aina tasa-arvolaista lähtien, perustelee nimimerkki mies.

Vastaajien joukosta löytyi jo itsestäänkin Minna Cantheja.

- Voisin alkaa Kantiksi. Ideani olisi, että ay-liike ottaisi vahvemman otteen esimerkiksi mielenterveyseläkkeiden ehkäisyssä. Minusta työsuojeluasiat täytyy olla kunnossa. En mieluusti mene sellaiseen työpaikkaan , jossa ne eivät ole. Samoin koulussa täytyy olla kuraattori, joka auttaa oppilasta ongelmatilanteissa, pohtii nimimerkki Anna.