Bin Ladenin vävy kertoi luolatapaamisesta syyskuun terrori-iskujen iltana

Newyorkilaisoikeudessa todistanut entinen al-Qaidan jäsen sanoi halunneensa tuomita muslimeihin kohdistuvan alistuksen.

Ulkomaat
Osama bin Laden noin kymmenen vuotta sitten.
Osama bin Laden noin kymmenen vuotta sitten.AP Graphics Bank

Terroristijohtaja Osama bin Ladenin vävy on yllättäen todistanut New Yorkissa käytävässä oikeudenkäynnissä.

Al-Qaidan tiedottajana toiminutta Suleiman Abu Ghaitia syytetään oikeudessa yhdysvaltalaisia vastaan kohdistetusta salajuonesta. Hän antoi todistajalausunnon oikeudelle keskiviikkona.

Abu Ghait kertoi tapaamisestaan Osama bin Ladenin kanssa syyskuun 11. päivän iltana vuonna 2001. Noin kolmetuhatta ihmistä sai surmansa samana päivänä tehdyissä iskuissa. Bin Laden oli kutsunut Abu Ghaitin istumaan viereensä luolastoon, jossa hän tuolloin majaili.

Tarkoitukseni oli tuoda julki viesti, johon uskoin.

Sulaiman Abu Ghait

- Kuulitko mitä tapahtui? Me teimme sen, bin Laden sanoi Abu Ghaitille.

Abu Ghaitin mukaan terroristijohtaja vaikutti tuona iltana huolestuneelta ja halusi tietää, mitä hän uskoi seuraavaksi tapahtuvan. Abu Ghait oli vastannut, että amerikkalaiset eivät lepää ennen kuin bin Laden on saatu hengiltä ja talibanien hallinto kukistettua.

- Olet liian pessimistinen, bin Laden oli Abu Ghaitin mukaan vastannut.

Ryhtyi bin Ladenin viestinviejäksi

Tämän jälkeen bin Laden oli pyytänyt Abu Ghaitia välittämään hänen puolestaan viestin, jonka mukaan iskut amerikkalaisia vastaan jatkuisivat. Hän näyttäytyi yhdessä bin Ladenin kanssa videolla, joka kuvattiin päivä syyskuun iskujen jälkeen.

- Tarkoitukseni oli tuoda julki viesti, johon uskoin, Abu Ghait sanoi.

Hän sanoi oikeudelle halunneensa tuomita muslimeihin kohdistuvan sorron.

Abu Ghaitin puolustuksen mukaan hänellä ei ollut osaa terrori-iskujen suunnitteluun, vaan hänet värvättiin mukaan järjestön toimintaan aluksi henkisenä johtajana. Abu Ghait sanoi tavanneensa bin Ladenin ensimmäistä kertaa Afganistanissa kesäkuussa 2001. Bin Laden oli kuullut, että Abu Ghait oli imaami Kuwaitista, ja oli halunnut kovissa oloissa harjoitelleille sotureilleen henkistä tukea.

Abu Ghait oli tiennyt bin Ladeniin kohdistuneista terroriepäilyistä, mutta oli silti halunnut oppia tuntemaan tämän. Hän oli halunnut matkustaa Afganistaniin, koska halusi tutustua talibanin johtamaan islamistiseen hallintoon.

Vuosia syyskuun iskujen jälkeen hän nai bin Ladenin tyttären.

Hän pakeni sittemmin Iraniin, ja hänet otettiin kiinni viime vuonna. Häntä odottaa elinkautinen vankeus, mikäli valamiehistö toteaa hänet syylliseksi.

Bin Laden sai surmansa Yhdysvaltain operaatiossa Pakistanissa vuonna 2011.

Lähteet: AP, AFP