Poikabändi Satin Circus valloitti jo Norjan – nyt tähtäimessä Japani

Yhtye kertoo Yle Uutisten haastattelussa, että nyt on kysyntää pirteälle suomalaiselle pop-musiikille.

musiikki
Satin Circus esiintymässä Helsingin Malmitalolla.

Tiistaina Helsingin Malmitalossa järjestetyssä konsertissa teiniyleisö kirkui, pomppi ja lauloi. Esiintyjänä oli Satin Circus -yhtye, jonka kappaleet soivat useilla radiokanavilla.

Neljä vuotta sitten perustettu yhtye singahti viimekeväisellä ensisinkullaan suosioon. Eikä pelkästään kotimaassa vaan myös ulkomailla.

– Norjassa oli tosi isoja yleisöjä. Se oli ihan kreisiä, kertoo yhtyeen koskentinsoittaja Axel Kalland

– Ja siellä oli kiinnostusta lisäkeikkoihin, jatkaa laulaja-kitaristi Kristian "Krippe" Westerling.

Suomalainen musiikki on viime aikoina alkanut kiinnostaa Norjassa nuorta yleisöä enemmänkin. Esimerkiksi Isac Elliott on konsertoinut siellä innokkaille faneilleen.

– Varmaan Suomesta on tullut enemmän pirteätä pop-musaa, jolle selvästikin on Norjassa kysyntää. Nimenomaan sen tyyppisiä artistejahan sinne on lähtenyt, sanoo rumpali Olli Halonen.

Positiivista poppia

Satin Circuksen ensimmäinen kappale Emma julkaistiin viime vuonna ja esikoisalbumi Expectations reilu kuukausi sitten. Yhtye on halunnut poiketa tyypillisestä synkästä musiikkilinjasta.

– Silloin kun aloitimme tämän bändin neljä vuotta sitten, halusimme tehdä vastareaktion. Halusimme tehdä avoimesti jotain erilaista ja tuoda vähän iloisuutta mukaan, sanoo Kristian Westerling.

Poikabändin leima ei musiikkia opiskelleita nuoria miehiä haittaa.

– Se tuntuu olevan nykyisin sellainen trendi, että bändi jossa on poikia tai nuoria miehiä, leimataan poikabändiksi. Me olemme omasta mielestämme ehdottomasti bändi. Teemme omat biisimme ja soitamme itse soittimia, mutta toisaalta mitäpä väliä sillä on, jos ihmiset tykkäävät musasta, niin nehän saavat kutsua ihan miksi haluavat, sanoo Olli Halonen.

Suomalaisyhtyettä on verrattu suosittuun One Direction -poikabändiin.

– Ihan hyvältä se tuntuu, koska se on hyvää musiikkia. Me tosiaan tehdään itse biisit. Onhan heilläkin hyviä kappaleita eli propsit heidän biisintekijöilleen, sanoo basisti Paul Uotila.

Satin Circus esiintymässä Helsingin Malmitalolla.
Satin Circus esiintymässä Helsingin Malmitalolla.Yle

Unelmana hittilevyjä ja maailmanvalloitus

Satin Circuksen tavoitteena on tehdä musiikillisesti pitkä ura.

– Odotetaan innolla tulevaa. Tehdään uutta musiikkia ja uusia levyjä. Saa nähdä, mihin suuntaan tämä menee. Se on tässä siisteintä, että emme ollenkaan tiedä, mihin olemme menossa, sanoo Kristian Westerling.

Yhtye hinkuu tekemään mahdollisimman paljon keikkoja ulkomailla.

– Mulla on ainakin salaisena tavoitteena loppuunmyyty Madison Square Garden vaikka kymmenen vuoden päästä. Pari hittiä ja hittilevyä pitäisi tehdä ennen sitä, mutta sinne ollaan matkalla, nauraa Axel Kalland.

Ja kysyntää ulkomaille jo on.

– Ollaan luultavasti lähdössä Japaniin ja Saksaan ja katsotaan sitten, mihin ne tiet vievät. Musiikkimme on ainakin meidän mielestä kansainvälisen kuuloista ja se on kansainvälisillä markkinoillakin huomioitu, sanoo Olli Halonen.