1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Petäjävesi

Petäjävesi menettää käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on päättänyt siirtää Petäjäveden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen Jyväskylään.

Kuva: Matti Myller / Yle

Päätös syntyi pitkän keskuskustelun jälkeen äänin 6-3, joten se tarkoittaa sitä, että Petäjäveden käsi- ja taideteollisuusoppilaitos siirtyy kesällä 2015 Jyväskylän Kankaan alueelle.

Petäjäveden kunnanjohtaja Teppo Sirniö on päätökseen erittäin pettynyt.

- Se on meille todella kova menetys. Opetus on meille satavuotinen kunnan lippulaiva. Menetys on meille sellainen, että sairastamme sitä pitkään. Elämme nyt sellaista aikaa, että näyttää siltä, että pieniä viedään ja isot ovat viemässä, oli asia ja ala melkein mikä tahansa.

Sirniö pelkää, että palvelut maaseudulla vähenevät edelleen.

- Näyttää siltä, että maaseudulla ei enää mikään voi säilyä. Pankkikonttoreita viedään, oppilaitoksia viedään, kaikkea keskitetään muutaman kymmenen neliömetrin tai neliökilometrin ruutukaava-alueisiin. Nyt tämä politiikan suunta on huolestuttava, erittäin huolestuttava, Sirniö päättää.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Pauli Partanen kertoo, että siirto Jyväskylään mahdollistaa esimerkiksi harjoittelupaikkojen paremman saannin. Lisäksi Partanen pitää uusien yrityksien syntyä varmempana Jyväskylässä.

- Jyväskylän kaupungin alueelta löytyy yhteistyökumppaneita runsaasti enemmän kuin Petäjäveden ympäristössä. Myös tilojen osalta päästään toimivampaan ratkaisuun ja kuntayhtymän muun toiminnan kannalta löydetään synergiaetuja enemmän tässä ratkaisussa, Partanen sanoo.

Petäjäveden käsi- ja taideteollinen oppilaitos siirtyi Jyväskylän koulutuskuntayhtymän alaisuuteen vain muutama vuosi sitten.

Lisätty klo 17.47 Pauli Partasen kommentti