Venäjän verkossa: Suomi myytävänä

Tietävätkö venäläiset, että Suomen hallitus on tuominnut Venäjän toimet Krimillä poikkeuksellisen selvästi ja jyrkästi? Eivät tiedä, ja vaikka joku heille sen kertoisi, tuskin he asiaa uskoisivat. Mutta miten Suomi ja Ukraina kytkeytyvät toisiinsa, sen ymmärtävät nyttemmin kaikki – paitsi suomalaiset.

Venäjän verkossa
Suomi Venäjän mediassa.
Leena Luotio / Yle Uutisgrafiikka

Jos joku maaliskuun alussa pelkäsi, että Suomen hallituksen jyrkkä kannanotto Krimin miehitykseen herättäisi naapurissa nukkuvan karhun, hän voi jatkaa unia rauhassa. Asia hoitui luovasti ja tyylikkäästi. Naapurissa ei nimittäin asiasta kerrottu. Tosin pieni uutistoimisto Rosbalt kertoi maaliskuun kolmantena, kuin ohimennen, että presidentti Sauli Niinistö oli kyllä ollut sitä mieltä, että Venäjä rikkoo kansainvälistä oikeutta Ukrainassa.

Mutta kaksi päivää myöhemmin sama uutistoimisto tiesi jo kertoa Suomen puolustusministerin olevan varma, ettei Venäjä aio aloittaa sotaa Ukrainassa – ja seuraavana päivänä ulkoministerikin totesi, ettei usko kriisillä olevan kielteisiä vaikutuksia Suomen ja Venäjän kahdenvälisiin suhteisiin. Varmemmaksi vakuudeksi Rosbalt julkaisi vielä maaliskuun 13. professori Martti Koskenniemen lausunnon, josta sai sen käsityksen, ettei Krimillä ylipäätään ole tapahtunut kansainvälisen oikeuden loukkauksia. Näin ne harvat, jotka asiaan kiinnittivät huomiota, saattoivat jälleen todeta, että kyllä tšuhnaan voi aina luottaa.

Suomen malli

Mikä sitten on se asia, joka viime viikkoina on ylivoimaisesti hallinnut Venäjän median Suomea sivuavaa kirjoittelua?

Kaikki alkoi helmikuun 23. päivänä, jolloin arvovaltainen laatulehti Financial Times julkaisi kokeneen amerikkalaisvaikuttajan Zbigniew Brzezinskin kolumnin, jossa tämä suositteli Ukrainalle Suomen mallia. Seuraavana päivänä naapurissa riemu repesi. Maan paras päivälehti Vedomosti sekä uutisoi kirjoituksen näyttävästi että julkaisi kolumnista sanatarkan käännöksen otsikolla ”Suomalainen vaihtoehto Ukrainalle on edullinen Venäjälle”.

Tässä ei ole mahdollista tehdä yhteenvetoa niistä kymmenistä arvioista, joita asiasta on esitetty, joten muutamat otsikot puhukoot puolestaan: ”Venäjä tarvitsee Suomen vaihtoehdon Ukrainan suhteen”, ”Ukrainan on otettava esimerkkiä Suomesta”, ”Venäjälle on esitettävä suomalaista vaihtoehtoa”. ”Ukrainasta on tehtävä Suomi”. Tribunan artikkelissa Brzezinski esiteltiin hienolla arvonimellä: legendaarinen strategi. Ukrainan uuden hallituksen talousministeri Pavel Šeremet vakuutti Kommersantin haastattelussa olevansa samaa mieltä Brzezinskin kanssa.

Pelinappulasta vaihtorahaksi

Näin Suomi oli vastoin tahtoaan nostettu kansainvälisen valtapolitiikan pelinappulaksi. Ja lisää oli tulossa. Maaliskuun alussa Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger tarttui samaan aihepiiriin Washington Postissa. Myös hänen neljän kohdan ohjelmansa, jonka olennaisena osana oli käyttää Suomea vaihtorahana Ukrainan kriisin ratkaisussa, sai näkyvän ja lämpimän vastaanoton Venäjän mediassa. Ensi kertaa vuosikausiin jopa Kissingerin aikanaan saamasta Nobelin rauhanpalkinnosta kirjoitettiin arvostavaan sävyyn ja sitä käytettiin todisteena hänen rakentavista ja rauhanomaisista pyrkimyksistään.

Maaliskuun 11. Kommersantin Galina Dudina saattoikin jo esittää sen aivan oikean havainnon, että amerikkalaisten kirjoittelun tuloksena paine Venäjää kohtaan oli heikentynyt. Hän piti selvänä, etteivät taloudelliset pakotteet Venäjää vastaan tulisi enää lännessä saamaan taakseen kansalaisten enemmistöä.

Yhteistä virtaa?

Toinen Suomen ja Venäjän suhteisiin liittyvä uutinen, joka niin ikään sai näkyvästi palstatilaa osakseen, liittyi energiapolitiikkaan.

Julkisen keskustelun laukaisi Suomen ja Venäjän allekirjoittama uusi sopimus ydinenergian käytöstä. Siitä riippumatta, mitä itse sopimuksessa on sanottu, Venäjän mediassa se tulkittiin niin, että Fennovoiman ja Rosatomin yhteinen ydinvoimalahanke Hanhikivi-1 on tullut virallisesti hyväksytyksi.

Asiaa koskevasta asiantuntevasta venäläiskirjoittelusta käy selväksi, kuinka pitkälle meneviä kaavailuja on olemassa keskinäisen energiariippuvuuden kasvun varalle. Uutistoimisto IA Regnum ilmaisi asian näin: "Venäjä ottaa tämän voimalahankkeen tunnustuksena osaamiselleen ydinvoimaloiden suunnittelussa ja rakentamisessa sekä mahdollisuutena päästä Pohjois-Euroopan energiamarkkinoille".

Alkuvuodesta pietarilaiset lehtimieskollegat tekivät selväksi, että heti Sotšin talviolympialaisten jälkeen sanan- ja ilmaisunvapautta rajoitettaisiin Venäjällä tuntuvasti. Asevoiman käyttöä Ukrainassa ei kukaan vielä tuolloin osannut pitää mahdollisena, mutta kun niin tapahtui, mahdollisuus eriävien mielipiteiden julkiseen esittämiseen on käynyt entistäkin pienemmäksi.

Radio Jerevanin paluu

Kaikkia kanavia eivät ankarimmatkaan diktaattorit kykene tukahduttamaan. Neuvostoaikana poikkeavien, joskin kansanomaisten totuuksien laukojana nousi maailmanmaineeseen myyttinen radio Jerevan, jonka toimitukseen kansalaiset olivat lähettävinään kysymyksiä, joihin toimitus oli puolestaan vastaavinaan.

Varmin merkki siitä, että maailma on nopeasti luisumassa kohti uutta kylmää sotaa, on se, että radio Jerevanin toimitukseen tulvii taas uusia kysymyksiä. Eräs kuuntelija kysyy: "Miksi Virossa käy vuosi vuodelta yhä enemmän venäläisiä turisteja?". "Selitys on luonnollinen", radio vastaa, "he katsastelevat asuntoja". Toinen kuuntelija haluaa tietää, kuinka paljon Venäjän maanmiehiä asuu Suomessa. "Riittävästi", radio vastaa, "jotta kansanäänestys voidaan järjestää".

Venäjän verkossa jälleen neljän viikon kuluttua.