Pahvilaatikko pahvilaatikon perään katoaa pakettiautosta Suomen Jazz & Pop Arkiston toimistoon Helsingin Sörnäisissä. Muusikko Joel Hallikaisen lahjoitus sisältää arviolta 15 000 fanikirjettä. Se on yksi Suomen suurimmista.
Suomen 1990-luvun suosituimpiin artisteihin kuuluva Hallikainen kertoo tunteiden heränneen hänen kerätessään vuosien varrella tulleita kirjeitä pois lahjoitettaviksi.
- En osaa vieläkään sanoa, miltä se tuntuu, kun ihmisten rakkautta on niin paljon, ettei sitä jaksa kantaa. Välillä tulee kyllä sieltä toiseltakin laidalta, mutta enimmäkseen on ollut sitä rakkautta.
Tunteikkaita tarinoita
Fanikirjeet kuulostavat iloiselta asialta, mutta monet niistä kertovat tarinaa musiikin voimasta vaikeuksien jaksamisessa.
- Siellä on kuolemaa, syntymää, ilo, suru, erot, rakkaus ja köyhyys ja rikkaus. Koko elämä. Joku laulu on avannut ihmisen mielen, ja joku ihminen haluaa avautua laulajalle.
Hallikainen sanoo, että hän on iän myötä alkanut ymmärtää julkisuuden eri puolia paremmin.
- Aattelepa, miten 30-vuotias poika on voinut ottaa vastaan koko maailman? Millä työkaluilla sellaisiin kirjeisiin vastataan?
Kirjeen kirjoittajien ei tarvitse olla huolissaan henkilökohtaisistakaan teksteistä, vakuuttavat sekä Halikainen että Pop & Jazz Arkiston arkistopäällikkö Janne Mäkelä. Kirjeet tulevat aluksi vain tutkimuskäyttöön.
- Ennen pitkää ne tulevat kaikkien nähtäville, mutta siihen menee 150 vuotta. Se on lyhyt aika arkistolle, mutta varmaan lohduttaa kirjeiden kirjoittajia aika paljon, Mäkelä toteaa.
Julkisuuden varjopuoli
Kirjeiden ohessa on julkaistu myös Hallikaisen kokoamat iltapäivälehtien lööpit. Ne kertovat toisenlaista tarinaa hänen urastaan.
- Kieltämättä se hiveli, kun näin ensimmäisen lööpin, jossa itse olin. Meinasi tulla tortut housuun, kun katsoin, että siinä on tuttu poika kannessa. Nyt kun katson sitä, tajuan, että lehdillä oli jutut vähissä ja tarvittiin bensaa liekkeihin, Hallikainen pohtii.
Ensimmäinen lööppi olikin imarteleva hehkutus, jossa nuoresta Hallikaisesta tehtiin sen ajan seksisymbolia. Myöhempiin lööppeihin mahtuu synkempiäkin vaiheita: metsään pakenemista, perheen hajoamisen uhkaa ja niin edelleen. Kaikesta siitä vain pieni osa on totta, Hallikainen harmittelee.
- Olen säästänyt nämä lööpit, että muistaisin, mistä siinä pelissä on kysymys. Ensin nostetaan taiteilijat ylös, sitten ne vedetään alas ja niiltä katkaistaan kaulat niin kun herkkusieneltä. Tämä on tällä alalla sääntö eikä poikkeus. Siksi koen, että tehtäväni on luovuttaa nämä oman aikakautensa ilmiönä. Olen tässä osoittaakseni, että tästä voi selvitä hengissä.