Energiayhtiö leudosta talvesta: Olemme iloisia asiakkaan puolesta, mutta meillä mennään reilusti miinukselle

Poikkeuksellisen leuto talvi tuo isot säästöt kotitalouksien lämpölaskuihin. Energiayhtiöiden näkökulma on toinen: esimerkiksi Kuopion Energiassa on laskettu, että kuluneen talven lauhat lämpötilat tekevät yhtiön talouteen puolen miljoonan euron loven.

talous
Kuopion Energia
Toni Pitkänen / Yle

Lauha talvi on laskenut selvästi kaukolämmön kulutusta. Esimerkiksi Kuopiossa kaupungin omistama energiayhtiö on laskenut, että kaukolämmön myynti on jäänyt 70 gigawattituntia eli kymmenen prosenttia ennakoidusta. Tulosvaikutukseltaan se tekee puoli miljoonaa euroa.

- Olemme iloisia asiakkaan puolesta, että heidän energiantarpeensa on pienempi, ja onhan siitä hyödyä myös meidän konsernille, kun polttoainekulut pienenevät. Mutta kokonaisuutena on pakko todeta, että miinuksilla mennään reilusti tämän talven osalta, Kuopion Energia -liikelaitoksen toimitusjohtaja Kari Väänänen tunnustaa.

Yksittäiselle omakotiasujalle Väänänen arvioi kaukolämmön kulutuksen laskemisen tarkoittavan karkeasti noin 160 euron säästöä vuositasolla. Sähkölämmittäjillä säästö voi olla vieläkin suurempi, mutta Kuopion Energian asiakkaista valtaosa on kiinni kaukolämpöverkkossa.

- Jos tulee normaali talvi, niin emme pääse tavoitteisiin, mutta jos tulee kylmempi talvi niin sitten on vielä toivoa. Tämä on tuskallista sen takia, että pyrimme aina täyttämään omistajan (Kuopion kaupungin) tavoitteet, mutta säät vaikuttavat niin merkittävästi ja siihen emme voi vaikuttaa. Sitä kautta on joskus vähän voimaton olo.

"Ei hirmusummia, mutta..."

Isännöitsijä Juha Ahonen Pohjois-Savon Isännöinnistä sanoo, että jo viime vuosi oli yhtiön sähkölämmitteisille asiakkaille tavallista edullisempi. Hän ottaa esimerkiksi yhdeksänhuoneistoisen rivitaloyhtiön, jossa energiankulutus putosi yli 11 prosenttia vuodesta 2012.

- Se tekee reilun satasen per huoneisto, vuodessa. Ei hirmusummia, mutta noissa huoneistoissa on kuitenkin kohtuullinen kulutus. On taloyhtiöt, joissa kulutus on huoneistoa kohti ihan eri luokkaa, Ahonen kertoo.

Hänen mukaansa asukkaiden elintavat saattavat vaikuttaa lämpölaskuun enemmän kuin isotkin säiden vaihtelut.

- Sähkönkulutus voi olla toisessa asunnossa puolet isompi kuin toisessa. Jossakin piti Savon Voiman käydä mittaamassa, kun epäiltiin että mittarit heittävät vierekkäisissä asunnoissa, mutta se johtuikin elintavoista.

Ahonen ei pidä todennäköisenä, että asuntoyhtiöissä rohkaistuttaisiin laskemaan vastikkeita talvella pienentyneiden lämpölaskujen innoittamana. Hän muistuttaa, että koko vuoden keskilämpötilat päätyvät loppujen lopuksi eri vuosien osalta hyvin lähelle toisiaan.